B-junnut KokkolaCupissa välieriin!
Julkaistu: 21.07.2017 00.00

B-junnut KokkolaCupissa välieriin!

Perjantaiaamuna kuuden aikaan startattiin Ylivieskasta toiseen turnauspäivään. Klo 8:00 alkavassa ottelussa vastassa TP-47 , joka oli saanut lohkon ennakkosuosikin tittelin. FC Ylivieska aloitti pelin vahvasti, ensimmäisen 10 minuutin aikana prässättiin tuloksekkaasti. Kasper Ojala taisteli itsensä läpiajoon ja sijoitti pallon maalivahdin ohi. Tornio sai pikkuhiljaa pelistä kiinni, oli terävästi tilanteissa mukana torpaten Ylivieskan yritykset. Ensimmäisen jakson loppupuolella TP-47 tasoitti vaparista pelin 1-1. Toisella jaksolla torniolaiset jatkoivat edelleen hyvää peliään ja onnistuivat hankkimaan johtomaalin. Ottelun viimeisen 10 minuutin aikana FC Ylivieska haki hanakasti tasoitusmaalia, mutta torniolaisten onnistui puolustaa 2-1 voitto.


FC Ylivieskan toisessa ottelussa perjantaina oli panoksena välieräpaikka voitolla Tervareista. Peli oli alusta asti hermostunutta ja poukkoilevaa molemmin puolin eikä oikein kummankaan joukkueen hallussa. Tunnelma vapautui kun toisen jakson loppupuolella Joona Nahkanen avusti Kasper Ojalan läpiajoon, jonka seurauksena saatiin helpottava johtomaali. Sama kuvio toistui muutamaa minuuttia myöhemmin, Kape tuikkasi ottelun toisen ja päivän kolmannen maalinsa. FC Ylivieska välieriin

Seuran uusimmat