Kauden 2017 yhteenveto
Julkaistu: 18.11.2017 00.00

Kauden 2017 yhteenveto

Kuten kuvasta ja kuvatekstistä näkee, oli kausi 2017 06-poikien osalta tapahtumarikas ja ikimuistoinen. Ison kentän peli tökki perinteiseen tapaan talvikaudella haasteellisten harjoitusolosuhteiden vuoksi, mutta alkoi sujua ulkokauden alettua ja lähti suoranaiseen lentoon kesäkuussa pelitapaan tehdyn pienen viilauksen myötä. Loppu on historiaa - kukapa olisi uskonut, että kauden aikana juhlitaan mm. Särkänniemi Cupin voittoa ja pronssisijaa sekä pelataan legendaarisen Kokkola Cupin finaalissa. Mitalit korjattiin kotiin myös molemmista seuran omista turnauksista, Kokkolan kevätturnauksesta ja Haapaveden Havuko Cupista. Kausi päätettiin upealla tavalla Oulussa pelatun Göreme Cupin haastesarjan voittoon.

Kauden aikana osoittautui todeksi, että meidän olosuhteissamme taito tehdään talvella ja joukkuepeli kesällä. Talvella rivissä olleet pelaajat harppasivat jokainen taidon ja pelikäsityksen osalta isoja askelia eteenpäin ja kun keväällä saatiin mukaan talvilajien harrastajat, päästiin pistämään joukkuepelin palaset kohdilleen. Kesän aikana taitavista ja nopeista pelaajistamme kehittyi hyvin yhteenpelaava, koko kentän alueella aktiivisesti prässäävä ja nopeasti peliä kääntävä tiivis JOUKKUE. Pyrimme edelleen itse pallonhallintaan mutta iskimme vahvasti kiinni vastustajaan sen pitäessä palloa. Emme myöskään kaihtaneet "iholle menemistä" - fyysistä peliä nimittäin saimme opetella kesän aikana yllin kyllin vuotta vanhempien piirisarjassa.

Talvikaudella pelasimme joulukuussa Seinäjoen turnauksessa, tammikuussa Raahen miniturnauksessa ja huhtikuussa Kokkolan kevätturnauksessa sekä Oulu Boys Cupissa. Väliin mahtui myös muutama harjoituspeli. Kesäkaudella pelasimme piirisarjaa toukokuusta syyskuuhun. Alkulohkostamme selvisimme syyskauden Kakkoseen, jossa pelasimme hyvin ollen lopulta viides. Piirisarjapelien hienoin saavutus oli kesäkuun alun tasapeli piirisarjaa lopulta liki ylivoimaiseen tapaan hallinnutta KPV:tä vastaan. Ja tuossa rajussa tuulessa pelatussa pelissä meidän voittomme oli lähempänä kuin vastustajan. Hienoa oli myös se, että näitä fyysisesti vaativia kovia pelejä pelasi kesän aikana yhteensä 15 pelaajaamme. Omassa ikäluokassa E11:ssä pelasimme kesän aikana kolmessa piiriturnauksessa kokien näissä peleissä vain yhden tappion.

Kesäkauden turnaukset avattiin Ylivieska Cupilla, jossa pelattiin kahdella joukkueella. Kauden päätapahtuma ja samalla elämysturnaus oli kesä-heinäkuun vaihteen Särkänniemi Cup, jossa menestys oli jotain aivan käsittämätöntä: kilpasarjan voitto ja haastesarjan pronssi. Saavutuksen arvoa nostaa se, että olimme liikkeellä kapealla materiaallilla ja esim. haastesarjan joukkueesseemme kuului mm. kaksi 08-ikäistä poikaa. Vaikka pelasimme kahdessa eri sarjassa, oli joukkue pelien välillä ja vapaa-ajalla yhtenäinen nauttien puuhailusta majoituskoululla ja Särkänniemessä. Ja koko porukka oli täysin rinnoin juhlimassa kilpajoukkueen finaalivoittoa Käpylän Pallosta.

Heinäkuussa pidettiin parin viikon tauko ja sieltä suoraan tultiin viime tipassa ohjelmaan tulleeseen Kokkola Cupiin. Siellä osoitettiin jälleen luonneetta, sillä joukkueemme eteni kovassa haastesarjassa finaaliin häviten sen väsyneenä venäläiselle Slavatorille. Nelipäiväiseksi venynyt turnaus oli porukalle tosi raskas jokapäiväisine matkoineen. FDS:n riveissä Kokkola Cupisa pelanneet pelurimme puolestaan niittivät menestystä niin henkilökohtaisella tasolla kuin joukkueissaan. Syyskuussa pelasimme Eremenko Cupissa Pietarsaaressa, Next Year Cupissa Ylivieskassa sekä vielä kuun lopussa Havuko Cupissa Haapavedellä. Kauden lopuksi lokakuun alussa olimme vielä mukana OLS:n kutsuturnauksessa Göreme Cupissa. Kaikkiaan kohtasimme kauden 2017 peleissä 45 seuraa (FC Ylivieska P06_kausi 2016-2017_kohdatut seurat.pdf), joista 29 oli oman piirimme ulkopuolelta. Nämä joukkueet tulivat todella laajalta alueelta Käpylän Pallosta FC Santa Clausiin sekä FC Jazzista venäläiseen Slavatoriin.

Yksi keskeinen asia kauden aikana tapahtuneelle kehittymiselle ja saadulle menestykselle oli harjoittelun keventäminen peliruuhkissa. Emme yrittäneet väen väkisin viedä läpi 3 harjoituskertaa viikko ja pelit päälle, vaan ruuhkaviikoilla harjoittelimme jopa vain kertaalleen. Lisäksi ohjelmaan otettiin myös uintireissua ja minigolfia. Mikään ei onnistu, jos pää on jumissa. Se on tärkeää muistaa myös jatkossa.

Kaikkiaan kausi oli siis upea. Vaikka välillä saattoi roihutakin, niin tiukoissa paikoissa pojat osoittivat olevansa henkisesti tosi kovia ja yhteen hiileen puhaltava ryhmä. Joukkueemme on edelleen hyvin tiivis yhteisö, jossa myös vanhemmat ovat lähellä joukkuetta päästen kokemaan kauden aikana huikeita elämyksiä. Vanhempien tuki oli tarpeen myös harjoituksissa ja pelien ohjauksessa, sillä toimihenkilöitä meillä ei liikaa ole.

Iso kiitos kaudesta pelaajille, vanhemmille ja kaikille taustalla vaikuttaneille! Näillä fiiliksillä on hyvä jatkaa uuteen kauteen ja siellä odottaviin haasteisiin.


Seuran uusimmat