Pojat-08 turnausvoittoon Oulussa!
Julkaistu: 25.08.2018 00.00

Pojat-08 turnausvoittoon Oulussa!

FC Ylivieskan 2008 syntyneet pojat ottivat mahtavan turnausvoiton 11.-12.8 pelatusta Oulun terwaturnaus P10 haastesarjasta.

Joukkue sijoittui omassa alulohkossa toiseksi 3 voitolla ja yhdellä tappiolla. Maaliero 17-6.

Tämä riitti suoraan välieräpaikkaan jossa vastaan tuli TP-47 Torniosta.

Välierä oli tiukka. Aluksi pojat oli altavastaajana, mutta pääsi sitten peliin mukaan ja otti kuskin paikan pelistä. TP-47 siirtyi kuitenkin 1-0 johtoon, mutta pojat onnistui tasoittamaan pelin käytännössä saman tien seuraavasta hyökkäyksestä. Taukotilanne 1-1.

Toinen puoliaika oli taas poikien pallonhallintaa ja saatiinpa pallo kertaalleen ottelun lopussa vastustajan pussiin. Tuomari kuitenkin päätti jo kertaalleen maaliksi hyväksytyn tuomion muuttaa ja näin varsinainen peliaika 1-1.

Siirryttiin paras kolmesta rankkareille. Tämän pojat voitti 2-1 ja eteni finaalin lukemin 3-2 (1-1)

Finaalissa vastaan tuli VPS p09 kilpa Vaasasta. Ottelun lähtiessä käyntiin pojat näyttivät samantien kuka ottelua vie ja hallitsee, pallonhallinan ollessa käytännössä meille koko ajan. VPS kuitenkin puolusti hyvin. Tauolle mentiin tilanteessa 0-0.

Toisen puoliajan alkuun pojat sai rankkarin ja tästä siirryttiin varmasti 1-0 johtoon. Ottelun lopuhetkillä pojat kaunisteli loppulukemat 2-0 hienolla vapaapotkumaalilla!

Tuomarin viheltäessä pilliin ottelun päättymisen merkiksi alkoi iloiset voitonjuhlat!! :)

Kaikki pojat pelasivat turnauksen molempina päivinä todella hyvin luottaen omiin vahvuuksiin, puhaltaen yhteen hiileen ja luottaen yhteiseen pelitapaan.

Hieno turnaus josta ansaittu voitto!

Myös toinen joukkeemme pelasi samassa turnauksessa kovassa kilpasarjassa hyvin. Alkulohkossa tuli muutama tappio, mutta toisena päivänä oli tuli pelkkiä voittoja. Loppusijoitus oli 5.

Seuraavan kerran joukkueet pelaa 1.-2.9. piirisarjassa.

Seuran uusimmat