Topi Säilynojasta seuran vuoden junioripelaaja
Julkaistu: 18.10.2018 00.00

Topi Säilynojasta seuran vuoden junioripelaaja

Päättäjäisten avauspuheessaan seuran puheenjohtaja Raisa Nivala nosti esille vuonna 2018 saavutetun erinomaisen urheilullisen menestyksen – edustusjoukkue nousi tappiottoman kauden jälkeen Vitoseen, II-joukkue varmisti sarjan kaksoisvoiton ja juniorijoukkueet keräsivät menestystä piirisarjoista ja turnauksista eri puolilla maata. Perinteiset kevät- ja syysturnaukset olivat jälleen talkootyön voitto osin haastavissa kenttäolosuhteissa. Lisäksi puheenjohtaja korosti Safarin tekonurmen valmistumisen tärkeyttä seuran toiminnalle – kaupungin kanssa käydään aktiivisesti keskusteluja kentän valaistuksen toteuttamiseksi ensi kaudelle.

Perinteisessä kausimitalien haussa jokainen joukkue kävi vuorollaan esittäytymässä lavalla ja samalla kerrattiin joukkueiden kauden kohokohdat. Seuraavaksi muistettiin kolmea piirinmestaruusmitaleille sijoittunutta junnujoukkuetta: D-tytöt hopeaa T13-sarjasta, C-pojat 04 pronssia P14-sarjasta ja D-pojat 06 pronssia P12-sarjasta. Myös kolme 04-poikien pelaajaa sai tunnustuksen valinnastaan Pohjanmaan aluejoukkueeseen.

Tämän jälkeen oli vuorossa junnupelaajien eniten odottama osuus eli kauden pelaajan, kehittyneimmän pelaajan, taistelijan, Fair play -pelaajan sekä ahkerimman harjoittelijan palkitsemiset. Kunkin joukkueen palkitut pelaajat sekä muutkin muistamiset ja erikoispalkinnot ovat kootusti seuran nettisivuilla julkaistussa listassa: https://www.fcylivieska.fi/materiaalipankki/?download=15636.

Ahkerimman harjoittelijan palkitsemisen jälkeen kuultiin esimerkki siitä, mitä harjoittelulla ja kovalla työllä voi saavuttaa. Ylivieskalaisen jalkapallon pelaajapolun läpikäynyt ja SJK Akatemian U20 -joukkueessa nykyisin pelaava Juuso Takanen nimittäin kertoi yleisölle kuulumistaan ja tavoitteistaan.

Tinkimätön työ on myös vuoden junioripelaajan palkitun Topi Säilynojan kehittymisen takana. Vuoden valmentajan palkitun Juha Ansamaan ohjauksessa pelaaja on edennyt maalivahtina määrätietoisesti. 2003-syntynyt Säilynoja on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt harjoitella ja torjua jo edustusjoukkueen maalilla. Seuraavan merkittävän askeleen urallaan Säilynoja otti loppukesästä siirryttyään SJK Akatemian alla toimivaan jalkapallolukioryhmään. Säilynoja käy kuitenkin ensin 9. luokan Seinäjoen yhteiskoulussa.

Lisäksi tilaisuudessa palkittiin vuoden joukkueenjohtajana Marika Takanen, vuoden yhteistyökumppanina Ylivieskan Urheilu ja Lelu, vuoden futisperheenä Ojalan perhe ja vuoden joukkueena Pojat 08.

FC Ylivieska kiittää kaikkia pelaajia, valmentajia, muita toimihenkilöitä, yhteistyökumppaneita sekä vanhempia ja muita pelaajien taustajoukkoja kaudesta 2018! Lisää kuvia päättäjäisistä on tulossa nettisivuille lähipäivinä.


Seuran uusimmat