Tasaista vääntöä Lohtajalla
Julkaistu: 27.07.2020 00.00

Tasaista vääntöä Lohtajalla

Kauden kolmannet pelit pelattiin 26.7.2020 Lohtajalla, jossa saimme jälleen pelata aurinkoisessa ja lämpimässä kesäsäässä. Saavuttuamme Lohtajalle meitä kohtasi yllätys, kun kentällä olikin totuttua isommat maalit, mutta tytöt näyttivät peleissä meille, ettei maalin koolla ole väliä.

Heti aluksi kohtasimme uudestaan viimekertaisen vastustajamme Kokkolan Palloveikot. Kokoonpanossa pelasivat 4 Vanessa Tuomaala, 8 Emmaliina Rontti, 9 Emma Marjakangas, 12 Minja Hakala, 13 Mette Jaakola, 14 Minea Leskelä, 20 Mandi Välimäki, 28 Enna Ylikangas, 29 Aino Hillilä ja 30 Ellen Tirri. Kapteenina pelissä toimi Mandi, joka vartioi myös maalia sekä toisena maalivahtina Mette.

Ensimmäisessä vaihdossa näkyi taas pientä alkujännitystä, mutta KPV ei päässyt niskan päälle, vaan pelasimme tasaista vääntöä koko puoliajan. KPV sai 7 minuutin kohdalla laitettua pallon verkon sisään Mandin selän taakse ja tauolle mentiin KPV:n johdossa 1-0.

Toisen puoliajan alussa Emmaliina Rontti pääsi keskikentältä maalipaikalle, mutta KPV:n maalivahti torjui kovan vedon jalallaan, josta pallo kuitenkin kimposi takaisin Empulle ja tällä kertaa Emppu ei epäröinyt vaan sijoitti pallon KPV:n reppuun tasoittaen pelin 1-1. Minuutin päästä tästä KPV pääsi harmittavasti siirtymään jälleen johtoasemaan, mutta vain hetken kuluttua tästä Aino Hillilä taisteli pallon keskialueella itselleen ja pelasi tilanteen loppuun asti, tehden tasoitusmaalin, jälleen reboundista. Maalin jälkeinen euforia kostautui jälleen, kun KPV iski jo kolmannen johtomaalinsa heti Ainon maalin jälkeen. Tämän jälkeen KPV pääsi henkisesti hivenen niskan päälle ja vaikka tytöt taistelivat ja pelasivat hienosti loppuun asti KPV karkasi ensin 4-2 johtoon ja vielä ennen pelinloppua voittoon 5-2 lukemin (1-0). KPV:n maalit syntyivät ajoissa 7´,18´, 21´,28´ ja 29´ ja Fc Ylivieskan maalit ajoissa 17´ ja 19´. Vihreän kortin pelista nappasi itselleen Ellen Tirri.

Toisen pelin pelasimme Nivalan FC-92 vastaan, mikä olikin ensimmäinen kohtaamisemme naapuriseuran joukkueen kanssa. Tässä pelissä pelasivat 4 Vanessa Tuomaala, 5 Minni Kauppinen, 10 Roosa-Marja Viitamaa, 16 Martta Tyyskä, 19 Lilja Välimäki, 22 Siiri Alaverronen, 26 Mirette Sorvisto, 27 Miisa Korkeakangas, 31 Erika Tirri ja 28 Enna Ylikangas. Kapteenina pelissä toimi Mirette ja maalia vartioivat Minni ja Erika.

Tähän peliin lähdimme kokeilemaan vaihtojen suhteen uutta tapaa, jonka ansiosta peliote säilyi ehjempänä. Ensimmäisen puoliajan Ylivieska hallitsi hivenen peliä ja loi enemmän maalipaikkoja. Minni Kauppinen sai olla maalilla melko rauhassa, mutta teki muutamia tärkeitä torjuntoja. Ylivieska kärsi maalinteon tuskaa sillä vaikka paikkoja oli, Nivalan maalivahti pelasi maalilla erittäin hyvin samoin Nivalan puolustus joka ei antanut tuumaakaan periksi, ja maalit jäivät syntymättä. 12 minuutin kohdalla Nivala rikkoi rangaistusalueella ja Ylivieska sai tuhannen taalan paikan rangaistuspotkun muodossa. Miisa Korkeakangas asettui laukomaan rangaistuspotkua ja saikin hyvän ja kovan laukauksen aivan Nivalan maalin vasempaan reunaan, Nivalan maalivahti teki kuitenkin hienon ja tärkeän torjunnan.

Toisella puoliajalla pelattiin tasaista vääntöä ja molempien joukkueiden maalivahdit tekivät tärkeitä torjuntoja. Myös molempien puolustus toimi eikä kovin vaarallisia maalipaikkoja päässyt syntymään kumpaankaan päätyyn. Ottelun viime minuuteilla Vanessa toi pallon hienosti vasenta laitaa pitkin ylös ja syötti maalille kohti Marttaa. Martta ja Nivalan puolustus taistelivat pallosta, jonka seurauksena pallo ajautui taakse suoraan Liljalle, josta hän potkaisi pallo epäröimättä verkkoon, tehden Ylivieskan voittomaalin ajassa 29´. Vihreän kortin pelistä sai kaksi peliä ahkeroinut Vanessa Tuomaala.

Nämä pelit olivat tämän kauden tähän asti tasaisimmat suoritukset kaikilta pelaajilta ja erityismaininta luottomaalivahdeiksemme muodostuneille Minnille, Mandille, Metelle ja Erikalle hienosta sopeutumisesta suuremman maalin torjunta töissä. Näissä peleissä maalit olivat tiukassa ja kaikki tekemämme maalit syntyivätkin hienosti loppuun asti pelatuissa tilanteissa. Näistä peleistä saimme taas uutta kipinää ja ideaa harjoitteluun, jotta olemme valmiina, kun seuraavaksi kohtaamme Oulaisten huiman ja Lohtajan Veikot Oulaisissa 16.8.

Kuvat: Marko Tuomaala


Seuran uusimmat