17
SYY
19.00
D-pojat 06, Aluesarja P13

KPV/-07 - FC Y   0 - 10

Kippari-Halli, Kokkola

Pojat matkustivat aluesarjan päätöspeliin Kokkolan Kipparihalliin, vastassa kahden kesän aikana haastavaksi vastukseksi osoittautunut KPV 07. Etenkin kotijoukkueella oli pelissä panosta, sillä KPV 07:lla olisi mahdollisuus aluesarjapaikan säilyttämiseen ainoastaan voitolla. FC Ylivieska pysyisi aluesarjassa erittäin todennäköisesti tappiollakin. Mutta tietenkin pojat lähtivät viimeistä 8v8 -peliään voittamaan, ensi kaudellahan pelataan sitten ihan virallisestikin 11v11 -pelitavalla. Molemmat joukkueet pelasivat edellissunnuntaina Next Year Cupin kosteissa ja kylmissä oloissa, mikä näkyi sairastumisina. Kotijoukkueelta puuttui muutama ydinpelaaja, meiltä sivussa olivat sairastumisen vuoksi Ponni, Joona ja Juha. Onneksi kaksoisedustuspelaajista Eetu H riensi jälleen avuksemme.

Edellä kuvatuista alkuasetelmista olisi voinut odottaa ottelusta tasaista, mutta toisin kävi. Mustissa pelannut FC Ylivieska oli alusta lähtien kentällä musertavan ylivoimainen. Tauolla pojat johtivat 0-5, tolppia kolisteltiin useampaan otteeseen ja lähitilanteita riitti. Omalla maalilla Villellä oli yksi vaivainen torjunta. Pelin kuva ei juuri muuttunut toisellakaan jaksolla. Tasaisen vauhdin taulukolla päädyttiinkin lopputulokseen 0-10. Viikonlopun hyvät 11v11 -pelit mitä ilmeisimmin laukaisivat myös 8v8 -pelin ihan uudelle tasolle. Vapautuneisuus paistoi jokaisesta pelaajasta ja pelaaminen näytti todella helpolta. Vaikka vastustajalta puuttuikin pelaajia, oli siellä silti taitoa yllin kyllin. Silloin harvoin, kun Ylivieskan pojat hiukan löysäsivät, sai KPV heti pidettyä hiukan palloa. Eli kyllä murskavoitto kertoi nyt poikien äärimmäisen vahvasti pelistä.

Lopputulos tarkoitti, että pojat sijoittuvat varmuudella P13 Aluesarjassa neljänneksi. Se on hyvä suoritus, jolla sarjapaikka säilytetään kirkkaasti ja edelle jäi ainoastaan kolme Vaasan piirin joukkuetta. Kaikki Keski-Pohjanmaan tiimit jäävät taakse (poislukien PSL:ssä pelaava Jaro tietenkin). Yhdeksästä aluesarjan pelistä otettiin viisi voittoa, näistä peräti neljä vieraissa. Voi siis sanoa, että pojat viihtyivät vieraissa, koska pistepotti näistä peleistä oli täysi. Kovimmat tiimit kohdattiin kotona - näistä vain KOMU:lle hävittiin huonolla pelillä. Närpiötä vastaan pelattiin kentällä varsin tasavahvasti, mutta ero tuli maalitilanteiden hyödyntämisessä, jossa Kraft oli armoton. VPS 06:tta vastaan pelattiin todella tiukka ja tasokas ottelu, mutta vaasalaisten rutiini ratkaisi ihan lopussa. Peli olisi voinut yhtä hyvin kääntyä meille. Ennakoimaton kotitappio tuli LoVea vastaan, mutta samalla se toimi herättäjänä. Ja sen jälkeen pojat olivat niin turnauksissa kuin sarjassa todella vahvoja. Voidaan siis todella sanoa, että pojat ansaitsivat ja lunastivat paikkansa Aluesarjassa.

Maalit: 0-1 Peltonen Lenni, 0-2 Somero Konsta (Kumpumäki Veeti), 0-3 Kinnunen Eevert (Somero Konsta) , 0-4 Takanen Niilo (Välimäki Veikka), 0-5 Peltonen Lenni (Sipilä Lauri), 0-6 Välimäki Veikka (Kokko Ville), 0-7 Takanen Niilo, 0-8 Sipilä Lauri, 0-9 Välimäki Veikka (Kinnunen Nuutti), 0-10 Sipilä Lauri (Somero Konsta)

Ottelukokoonpano: 4 Kokko Ville (mv), 5 Sipilä Lauri, 7 Kinnunen Nuutti, 8 Somero Konsta, 9 Kinnunen Eevert, 10 Takanen Niilo, 11 Tahkokorpi Tomi, 15 Peltonen Lenni, 16 Länsipää Onni (C), 20 Välimäki Veikka, 26 Kumpumäki Veeti, 44 Honkala Eetu

Tilastot
KPV/-07

0 - 10

(0-5)

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista