Julkaistu: 06.02.2019 00.00

Helmi-maaliskuun harjoittelusta

Seuran jakamat harjoitusvuorot helmi-maaliskuulle on nyt kuitattu ja näkyvät kalenterissa.

Pääosin harjoituksia on kolmesti viikossa. Muutamalle kerralle (19.2., 26.2., 19.3. ja 26.3.) olemme ottaneet käyttöön C-tyttöjen vapauttaman tiistain salivuoron klo 17-18. Tämä siksi, että voimme välttää tennishallin käyttöä ja saada kolmannen harjoituskerran viikkoon kunnollisissa olosuhteissa. Tunnin vuoro saadaan toimimaan, kun se suunnitellaan hyvin ja pojat ovat täysillä sekä keskittyneenä matkassa. Noina viikkoina taitokoulussa kävijöille tulee kolmet treenit peräkkäisille päiville. Onneksi kaksi näistä treeneistä on vain tunnin mittaisia; tärkeää on myös muistaa syödä, juoda ja levätä hyvin sekä tietenkin venytellä!

Helmikuun ensimmäiset pari viikkoa ovat hiukan risaisia. Ensimmäisellä viikolla useampi pelaaja on FDS-leirillä Rovaniemellä. Se tarkoittaa, että loppujen pelaajien toivotaan osallistuvan aktiivisesti harjoituksiin, jotta saadaan hyvät ja tehokkaat treenit aikaan. Toisen viikon lopulla (16.-17.2.) pelataan puolestaan PSL-karsintaottelut FC Ylivieska/HK yhteisjoukkueella. Koska yhteiset harjoituskerrat HK:n kanssa ovat jääneet monesta syystä vähäisiksi, otettiin tuolle viikolle ke-ilallle yksi yhteistreeni. Se pidetään Haapajärven monitoimitalolla, koska Ylivieskassa ei vapaita vuoroja ole. Torstain Alavieskan treeni on normaalisti ohjelmassa. Autossa istumista siis tuolla viikolla tulee rutkasti, mutta viikko onkin todella poikkeuksellinen.

Harjoitustaukoa pidämme kuten aina hiihtolomaviikon ympärillä. Eli Alavieskassa torstaina 28.2. pidettävän harjoituksen jälkeen alkaa harkkatauko ja se päättyy la 9.3. liikuntakeskuksen salissa normivuorollamme pidettävään treeniin, jossa isommaksi osaksi pelataan.

Lopuksi, Cristian alkaa suunnittelemaan ja vetämään harjoituksia Alavieskan treenistä 7.2. lähtien. Uusia asioita ja toimintatapoja tulee varmasti, mikä on pelkästään hyvä juttu. Tavoitteena on viedä sekä yksilöitä että joukkuetta eteenpäin. Jokaisella pelaajalla on nyt hieno mahdollisuus päästä kehittymään Cristianin ohjauksessa eli annetaan 100-prosenttinen panos joka tilanteessa ja imetään oppia! Ja muistetaan, että sama kova työnteon moraali on läsnä myös silloin, kun Cristian ei pääse paikalle ja treenit vedetään Petri, Jarkon tai Mikan toimesta.

HUOM! Muutokset harjoituspaikkoihin tai -aikoihin ovat mahdollisia etenkin maaliskuussa, mikäli saamme toteutumaan harjoituspelejä tai järjesteltyä hallivuoroja.

Seuran uusimmat