Piirisarja purkkiin Nivalassa
Julkaistu: 01.09.2020 00.00

Piirisarja purkkiin Nivalassa

Kauden viimeiset piirisarjan pelit pelattiin Nivalassa 29.8.2020. Tämä turnaus poikkesi kauden muista peleistä siinä mielessä, että valmentajamme Veera vietti ylioppilasjuhliaan ja myös osa pelaajistamme oli syrjässä näistä peleistä, joten olimme liikkeellä hieman tavallista pienemmällä porukalla. Ensimmäisenä hieman jo syksyisen kirpeässä aamussa kohtasimme GBK, jonka voitimme edellisessä kohtaamisessamme Ylivieskassa 2-1. Kokoonpanossa pelasivat 4 Vanessa Tuomaala, 7 Melissa Tuomaala, 9 Emma Marjakangas, 10 Roosa-Marja Viitamaa, 14 Minea Leskelä, 16 Martta Tyyskä, 20 Mandi Välimäki, 22 Siiri Alaverronen, 26 Mirette Sorvisto ja 29 Aino Hillilä. Melissa toimi joukkueen kapteenina ja maalilla ahkeroivat Mandi ja Siiri.

Jo heti aamusta puhuimme tyttöjen kanssa, että tänään, Veeran juhlapäivänä, pelaamme niin hyvin kuin ikinä osaamme ja teemme Veeran ylpeäksi. Peli lähtikin heti hyvin käyntiin ja pääsimme peliin kiinni paremmin kuin kertaakaan aiemmin. Mandi sai olla maalilla melko rauhallisin mielin ja GBK:n maalin teko yritykset olivat Mandille helppoja torjuttavia. Puolustuksemme toimi hyvin ja saimme myös itse luotua hyvin paikkoja. Jo aiemmissa peleissä olimme huomanneet, että GBK:n maalivahti on rohkea ja varmaotteinen ja tälläkin kertaa maalin teko oli erittäin vaikeaa. Peli kulki tasaisesti molemmille aina 11 minuutille asti, jolloin meidän pelimme koki hetkellisen nukahduksen ja GBK pääsi iskemään ensimmäisen maalin. Kolme minuuttia myöhemmin meiltä unohtui maalin edustan puolustaminen ja GBK:n laitapelaaja sai nappi syötön maalille ja tuloksena pommin varma maali. GBK pääsi puoliajalle 0-2 johdossa. Toinenkin puoliaika oli hyvin tasaista kamppailua puolin ja toisin aina viime minuuteille asti, jolloin Ylivieskan laita pelaaja sai syötettyä kulmasta maalille, jossa Aino taisteli pallon itselleen ja teki kavennuksen 1-2 pelin 29 minuutin kohdalla, joka jäikin ottelun lopputulokseksi. Vihreän kortin pelistä sai Martta.

Toiseen peliin KPV:tä vastaan lähdettiin apinan raivolla, kuten katsomossa taktiikkaa hioneet tytöt minulle kertoivat ennen peliä. Kokoonpanossa pelasivat 5 Minni Kauppinen, 8 Emmaliina Rontti, 10 Roosa-Marja Viitamaa, 12 Minja Hakala, 20 Lilja Välimäki, 22 Siiri Alaverronen, 26 Miisa Korkiakangas, 28 Enna Ylimäki ja 29 Aino Hillilä. Kapteenin nauhaa tässä pelissä kantoi Emmaliina ja maalissa pelasivat Minni ja Roosa-Marja.

Pientä apinan raivoa pelin alussa olikin havaittavissa, sillä heti aloituspotkusta Siiri syötti Empulle josta Emppu kuljetti pallon kohti ensimmäistä maalipaikkaa. Ensimmäisen viiden minuutin aikana tytöt ja Lilja loivat ainakin kolme hyvää tilannetta KPV:n maalille, mutta ikäväksemme ne jäivät yrityksiksi. Puoliajan edetessä KPV:kin pääsi peliin mukaan, mutta ensimmäinen puoliaika mentiin hienoisessa Ylivieskan hallinnassa. Maalit jäivät kummassakin päässä tyhjiksi ja tauolle mentiin 0-0 tilanteessa. Toinen puoliaika lähti myös hyvin käyntiin, mutta 24 minuutin kohdalla KPV pääsi harmittavasti puolustuksen ohi ja pisti pallon Ylivieskan verkkoon. Tytöt hakivat tasoitusta vimmatusti ja hallitsivat jälleen hienoisesti pelin loppuosaa. Lopulta, aivan kuten ensimmäisessä pelissä, 29 minuutin kohdalla Aino sai vihdoin ja viimein kavennettua pelin 1-1, mikä jäikin pelin lopputulokseksi. Tämä oli kolmas kerta, kun kohtasimme tänä kesänä KPV:n ja tähän asti KPV on ollut pelissä reilusti niskan päällä. Tällä kertaa pystyimme haastamaan KPV tasavertaisena ja meillä olisi ollut täydet saumat myös voittaa tämä ottelu. Sen vuoksi 1-1 oli meille tällä kertaa kuin voitto! Vihreän kortin pelistä sai Minni.

Viimeiset piirisarja pelit olivat kaikin puolin tasaisimmat suoritukset koko joukkueelta. Pelipaikat välillä unohtuivat, mutta pysyivät silti tyttöjen mielessä aiempaa paremmin. Teimme hyviä suorituksia niin yksilöinä kuin joukkueenakin. Kummassakin pelissä meillä oli täydet mahdollisuudet tuoda voitto kotiin ja nämä pelit jäivät mieleen hyvän mielen peleinä niin tytöille kuin meille taustajoukoillekin. Tämä oli hieno lopetus ensimmäiselle piirisarjalle.

Kotimatkalla autossa kuultua: ” Me pelattiin Veeralle!” <3


Seuran uusimmat