T12 sarjan voitto Ylivieskaan!!!
Julkaistu: 19.09.2021 00.00

T12 sarjan voitto Ylivieskaan!!!

T12 sarjan viimeisessä pelissä oli panoksena ei enempää eikä vähempää kuin sarjavoitto. Kevätkausi sujui peleissä voitokkaasti, mutta ylemmässä loppusarjassa tytöt joutuivat tyytymään pari kertaa tasapeliin ja näin sarjan voitto ei viime viikolla ollut enää omissa käsissä. Kun LBK sitten aiemmin tällä viikolla voitti sarjakakkosena majailevan KPV:n, jolla olisi voitolla ollut vielä mahdollisuudet pilata ylivieskalaisten juhlat, oli ratkaisun avaimet jälleen annettu takaisin meille. Torstain otteluun GBK-10 vastaan lähtikin motivoitunut ja hyvin taisteleva joukkue. Se tiedettiin, että vastustajalla on taitavia ja muutamia erittäin nopeita pelaajia. Kotijoukkue oli tällä kertaa kuitenkin päättänyt ottaa voiton kotiin näyttävästi ja illalle saatiinkin aikaiseksi melkoiset maalikarkelot. Kentän reunalta oli hienoa katsoa tyttöjen otteita kentällä. Joukkue pelasi hyvin yhteen syötellen ja auttaen toisiaan. Kaikki halusivat näyttää myös oman taitotasonsa ja voittoa haluttiin tosissaan. Vaikka peli oli selkeä, kokkolalaiset taistelivat loppuun saakka hyvin, siitä kunnia heille. Taistelu ei kuitenkaan tällä kertaa riittänyt ja kolme pistettä jäi Ylivieskaan 12-0 voitolla ja näin varmistui myös syksyn ylemmän loppusarjan voitto.

T12 sarja on nyt siis myös saatu päätökseen. Kaleva Cupin kokemus näkyi syksyn yläloppusarjassa. Etenkin kotipeleissä isolla safarin tekonurmella oltiin murskaavan hyviä. Toki vastassa oli välillä nuorempia tyttöjä ja fyysiset erot olivat selkeät. Pelejä sarjassa oli 17, voittoja 15, tasapelejä 2, häviöitä ei yhtään. Maaleja tehtiin 123 ja päästettiin 14. Tuloksiin voidaan olla tyytyväisiä. Sarja itsessään ei ollut meille sopivan kehittävä. Muutamia hyviä pelejä saatiin, mutta kovempia pelejä pitää jatkossa saada enemmän jos halutaan kehittyä niin yksilöinä kuin joukkueenakin. Tänä vuonna yksittäisiä pelaajia on voitu kehittää niin, että he ovat pelanneet joitakin pelejä niin poikien kuin vanhempien tyttöjenkin sarjoissa. Näistä peleistä on haettu fyysisyyttä, joka onkin näkynyt sitten omissa peleissä. Koko joukkueen pelaajista puolet eli 15 tyttöä on tällä kaudella pelannut myös muita kuin omia sarjoja. Pelaamaan on päästy T2007-2008, P2009 ja P2010 joukkueiden pelejä.

Talvella sekä D- että E-tyttöjen joukkue lähtee pelaamaan talviliigaa pohjoiseen ja näin pyrimme saamaan edelleen fyysisyyttä ja haasteita lisää. Sarja myös auttaa pitämään pelituntumaa yllä, sillä edelleen annamme muille alueen (Kokkola/Oulu) joukkueille tasoitusta talviharjoitteluolosuhteiden ollessa meillä heikot jalkapalloa ajatellen. Kesän kuviot ovat vielä epäselvänä ja niitä joukkueen valmennustiimi ja joukkueenjohto alkaa miettimään ja selvittämään heti kauden 2021 viimeisen turnauksen jälkeen. Vielä kausi siis kuitenkin jatkuu ensi viikonloppuna Syyssarkkis turnauksella, joka on joukkueen kauden päätösturnaus. Tämän turnauksen pääpainona on hauska yhdessäolo ja turnaukseen lähdetään isolla porukalla nauttimaan jalkapallosta ja yhteisestä vapaa-ajasta.

Seuran uusimmat