Kalajokilaakso Cup kruunasi tiukan peliviikon
20.5.2022 16:20 Uutiset / D-tytöt 09-10

FC Ylivieskan punainen joukkue saavutti hopeaa Kalajokilaakso Cupissa!

Varsinainen pelien härkäviikko käynnistyi äitienpäivänä 8.5., kun Kempeleen Ajax saapui vieraaksi. Vastustaja oli tuttu jo Talviliigasta, mutta kesän pelit ovat aina eri pelejä. Yleensä Ajaxilla on ollut hyviä joukkueita, joten tähänkään peliin ei uskaltanut lähteä ihan kokemattomimmalla porukalla. Kotijoukkueen tuttua koostumusta sekoitettiin hieman, ja debyytin tässä sarjassa pääsivät tekemään Julia ja Milla. Alkuvihellyksestä lähtien peli oli täysin kotijoukkueen hallintaa. Ensimmäiset 20 minuuttia kulki hyvin ja saatiin viimeisteltyä kolme maalia. Sen jälkeen suoritetut vaihdot ja osittain oudot pelipaikatkin sekoittivat hieman pakkaa ja Ajax pääsi peliin mukaan tekemällä lyhyessä ajassa vastaavasti kolme maalia. Valmentajan rauhallisuus välittyi myös kotikatsomoon, eivätkä ensimmäisen puoliajan tapahtumat vaikuttaneet pelaajien tekemiseen. Toiselle puoliajalle lähdettiin sillä asenteella, että pystymme parantamaan peliä. Jälkimmäisellä puolikkaalla saimmekin luotua hyvän tsempin ja se näkyi myös ”tulostaululla”. Tuomarin viheltäessä pilliin lopputulokseksi kirjattiin 9-3. Maalinteossa onnistuttiin laajalla rintamalla ja tilanteet olivat hienosti rakennettuja. Muutenkin pelaajien liike ilahdutti valmentajan silmää; palloton liikkui hyvin, antoi tukea ja mahdollisti näin syöttöjä myös ylöspäin. Myös puolustussuuntaan joukkue pelasi hyvin. Pelin yleisömäärä oli kiitettävän suuri, liekö äitienpäiväkakut oli ehditty jo syödä.

Seuraavana päivänä pelejä jatkettiin läntisessä 2. divisioonassa, kun vastaan asettui naapurikaupungista Oulaisten Huima. Vastustaja tunnettiin hyvin ja tiedettiin myös se, että OuHu tulee kovalla porukalla pelaamaan. Heillä oli joukossaan monen ikäisiä tyttöä ja lisäksi pari yli-ikäistäkin. Tämä näkyi pelissä, koska suurin osa meidän tytöistä oli 2010 syntyneitä. OuHun muutama suhteellisen vahva pelaaja pystyi ratkaisemaan pelin heidän eduksensa, vaikka toisaalta joukkueesta löytyi tällä kertaa jokaiselle maalille eri tekijä. Meidän pelinavauksemme sujui hyvin, mutta keskikentällä emme saaneet rakennettua peliä kunnolla. Välillä saatiin muutamia hyviä syöttöjä aikaiseksi, mutta usein menetettiin pallo liian helposti vastustajalle. Murtautuminen oli hankalaa ja vaarallisia tilanteita ei oikeastaan saatu juurikaan luotua OuHun maalille.

Tiistaina kolme tyttöä lähti Nivalaan poikien P09 joukkueen tueksi. Pojilla oli peli FC-92 joukkuetta vastaan läntisessä 2. divarissa. Sanni pelasi tutulla paikalla keskikentällä ahertaen täydet minuutit. Myös laitahyökkääjän tontilla pelannut Eevi sekä kärjessä töitä tehnyt Sara saivat runsaasti peliaikaa. Tytöt pääsivät hyvin peliin sisään, ja Sara oli päästä pelin aikana muutaman kerran läpiajoon, joista viimeinen tuottikin tulosta. Nivalan puolustaja hävisi juoksukilpailun, ja Sara viimeisteli varmasti voittomaaliksi jääneen 2-1 osuman.

Keskiviikkona oli Säteen ja Julietten vuoro olla poikien toisen P09 joukkueen apuna. Tällä kertaa 3. divisioonan pelissä vieraaksi saapui OuHu/Folk YJ. Peli oli tiukka ja pisteet matkasivat valitettavasti vierailijoiden matkaan. Molemmat tytöt saivat runsaasti peliaikaa.

Viikonlopun pelit alkoivat osalla tytöistä jo lauantaina, kun Ninni, Natalia ja Amelia pukivat keltaiset pelipaidat ylleen ja aloittivat turnauksensa pelaamalla poikien joukkueessa. Päivän aikana pelejä kertyi yhteensä viisi kappaletta. Ninni ahersi peleissä täydet minuutit ilman vaihtoja, eivätkä Natalia ja Ameliakaan paljon vaihdossa käyneet.

Sunnuntaiaamuna tyttöjen varsinainen turnaus käynnistyi. Kalajokilaakso Cupiin oli päätetty osallistua kolmella joukkueella. Tytöt oli jaettu joukkueisiin kaupunginosien mukaan, ja ne olivat yllättävän tasaväkisiä keskenään. Jokaisesta joukkueesta löytyi myös riittävästi pelaajia jokaiselle pelipaikalle. Päivän aikana pelejä tuli runsaasti, ja koska olimme joukkueiden kanssa liikkeellä vain yhdellä vaihtopelaajalla per joukkue, sai jokainen pelata paljon. Viimeisten pelien kohdalla raskas viikko alkoi näkyä, sillä osalla pelaajista oli paljon peliminuutteja alla ja väsymys alkoi paistaa otteista. Lopputulosten valossa sitä ei kuitenkaan huomaa, sillä keltaisen joukkueen alkulohko oli kova, ja he sijoittuivat lohkossaan toiseksi heti koko turnauksen voittaneen KPV D09 joukkueen jälkeen. Niin ikään musta joukkue jäi toiseksi omassa lohkossaan, josta finaalipeleihin pääsi HK. Punainen joukkue voitti lohkonsa puhtaalla pelillä ja pääsi finaalipeleihin.

Finaalipelien ulkopuolelle jääneiden joukkueiden turnaus jatkui jatkolohkossa. Ottelukaavio olisi tuonut keltaisen ja mustan vastakkain, samoin kuin KPV:n valkoisen ja vihreän. Omien joukkueiden keskinäisten otteluiden välttämiseksi KPV:n joukkueiden kanssa sovittiin, että pelataankin toisiamme vastaan. Näissä peleissä peluutettiin enemmän niitä pelaajia, jotka ovat alkukauden aikana saaneet hieman vähemmän peliaikaa sarjapeleissä. Joukkueita sekoitettiin hieman ja lepuutimme päivän aikana enemmän pelanneita.

Finaalisarjassa saimme punaiselle joukkueelle loistavan tsempin päälle Haapajärven Kiiloja vastaan. Peli oli taistelupeli molemmilta joukkueilta. Onnistuimme pelin alkuun saamaan yhden maalin, ja tämän jälkeen oman maalin puolustamisesta tuli ensisijainen tavoite. Uskomattoman hienon taistelun jälkeen peli päättyi meidän voittoon 1-0. Kova taistelu vaati veronsa, kun melkein heti perään oli peli KPV:tä vastaan. Tuohon peliin tytöillä ei enää riittänyt paukkuja ja vauhti laski melkein kävelyksi. KPV lähti pelitempoon mukaan ja onnistui maalinteossa ainoastaan kolme kertaa. Joukkueella olisi ollut rahkeita useampaankin maaliin.

Päivän viimeisessä pelissä KPV voitti vielä HK:n, ja näin punaisen joukkueen hopeamitali varmistui.


Eivätkä nämä pelit toki tähän vielä loppuneet…

Lepotauko jäi lyhyeksi, kun maanantaina palattiin sarjapelien kimppuun. Pohjoisen alueen 1. divisioona jatkui Oulussa, kun matkasimme ottamaan mittaa oletettavasti sarjan kovimmasta joukkueesta, ONS:sta. Edellisen viikon kovista peleistä ja ottelumääristä johtuen jouduimme jättämään useamman pelaajan pois joukkueesta. Onneksi tyttöjä on paljon, ja saimme täyden joukkueellisen mukaan. Pelaajaluettelossa oli seitsemän kymppiä ja viisi ysiä, ykkösdivarin peliä pääsivät tällä kertaa aistimaan myös Iina ja Minea.

Peli oli juuri niin kova kuin oli etukäteen oletettukin. ONS otti pelin hallintaansa alkuminuuteista lähtien, he tulivat kovaa päälle ja liikuttivat palloa hyvin. Kotijoukkue onnistui tekemään ensimmäisen maalin jo kolmannella minuutilla. Meidän tytöt joutuivat ottelun alkupuoliskon juoksemaan lähinnä pallon perässä. Pateniemen kentällä puhaltanut kova tuuli toi myös omat haasteensa peliin.

Ensimmäinen 30 minuuttia oltiin aivan altavastaajia ja ONS:in hallinnan vuoksi pelotti, että pelistä tulee vielä rumat lukemat. Mutta hieman ennen ensimmäisen jakson loppua kohden päästiin vähän mukaan peliin. Puoliajalle siirryttiin ONS:in johtaessa 2-0. Tauko tuli tarpeeseen, valmennus tsemppasi ja loi uskoa tyttöihin. Toiselle puoliajalle lähdettiin hyvällä taisteluilmeellä, lisäksi hienoisena etuna myös myötätuuli oli meidän puolella. Pelitapahtumat tasoittuivat hieman ja myös ONS:in maalivahti joutui aika ajoin torjuntatöihin. Ylivieskan kavennusmaali syntyi, kun Emmi pudotti hienosti pallon alaspäin ja Säde ampui kaukolaukauksen sisään 49 minuutin kohdalla. Loppua kohden rakennettiin muutamia muitakin hyviä ”läheltä piti” tilanteita.


Viimeisellä minuutilla tarjottiin tasoitusmahdollisuutta, kun Sanni kaadettiin aivan rankkarialueen tuntumassa. Tuomari vihelsi tästä kuitenkin ainoastaan vapaapotkun, mutta Sannin veto meni hieman yli maalin. Peli päättyikin lopulta tuohon tilanteeseen.

Tämä oli sellainen peli, mitä on lähdetty sarjasta hakemaan, mutta mitä ei varmaankaan montaa tulla saamaan. Tämän vuoksi peluutamme tällä kaudella pelaajia enemmän poikien kanssa ja sekoitamme lännen ja pohjoisen sarjan pelaajia paljon näihin peleihin.


   
Lisää uutisia
F-pojat 14
«  Kesäkuu   »