19
SYY
13.00
C-pojat 06-07, P15 Kakkonen

FC Y - WFA/VIFK YJ3  6 - 3

Safarin tekonurmi

Tapahtumarikas peli: paljon maaleja, rankkareita ja kortteja

Pari peliä jouduttiin siirtämään pelaajapulan vuoksi, mutta tälle iltapäivälle saatiin sen verran porukkaa telakalta, että voitiin taas pelata. Lisäksi pari lisäpelaajaa 08-pojista.

Vastassa oli VIFK/WFA YJ3, joka sai heti alkuun kovaa kyytiä Joonan hatutellessa jo alle 20 minuutin. Tauolle mentiin selvässä 4-0 johdossa. Toisella jaksolla pyöritettiin hiukan pakkaa, mutta pelin tempo laski silti ja vastustaja pääsi paremmin peliin kiinni. Ja iski ottelun loppuun pari maalia, vaikka pelasi vajaalla punaisen kortin myötä.

Hyvä opetus taas siitä, että tatsin ja temmon täytyy säilyä hyvänä läpi ottelun. Niin paljon pojat olivat vastustajaa edellä joka osa-alueella, että ensimmäisen jakson otteen jatkuessa numerot olisivat olleet selvemmät.

Lopputulos siis 6-3. Joonan neljän maalin lisäksi normaalisti maalilla tai puolustuslinjassa pelaava Konsta pääsi iskemään kärjessä yhden. Ja myös Hente pääsi maalitilastoon. Tomi ja Onni rytmittivät hienosti peliä avausjajaksolla, Lauri K raatoi rajusti ja Juuso käytti fysiikkaansa sekä pelisilmäänsä. Ottaen toki itsekin osumaa vastustajan suoraan punaiseen johtaneessa tilanteessa. Hieno debyytti myös 08-Jullelta C-poikien peleihin ja toinen 08 eli Mikke luuti jo puolustuksessa rutiinillla.

Tilastot

6 - 3

WFA/VIFK YJ3
(4-0)

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista