FC Ylivieskan Joulutervehdys
23.12.2018 10:30 Uutiset / Pääsivusto

On yhteenvedon ja kiitosten aika

FC Ylivieskan historian toinen toimintavuosi on päättymässä ja vuotta voidaan katsoa hyvillä mielin taaksepäin. Miesten edustusjoukkue nousi Vitoseen ylivoimaisella tavalla ja kakkosjoukkue varmisti Kutosen kaksoisvoiton. Junioripuolella kolme joukkuetta oli mitaleilla Keski-Pohjanmaan piirin sarjoissa ja turnausvoittoja haettiin eri puolilla maata järjestyistä turnauksista. Yhteistyö lähialueen seurojen kanssa tiivistyi useammassa ikäluokassa luoden pohjaa tuleville vuosille. Seuran pelaajia oli mukana jälleen FDS-joukkueissa niin Suomessa kuin Euroopassa pidetyissä turnauksissa. Myös useita joukkueitamme kävi hakemassa kovia pelejä ulkomaan turnauksista.

Vuosi toi mukaan kauan odotetun parannuksen olosuhteisiin Safarin tekonurmen valmistuessa juhannukseksi. Sen jälkeen kenttä oli kovassa harjoitus- ja pelikäytössä. Kentältä puuttuvat vielä valot, mutta niiden saamiseksi seuraavaksi syksyksi tehdään kovasti töitä. Viime kesänä myös luonnonurmet olivat paremmassa kunnossa kuin pitkään aikaan - iso kiitos tästä menee tietenkin säänhaltijoille sekä kentänhoitajille.

Seuran ainoana palkattuna resurssina päättyvänä vuonna toimi valmennuspäällikkö. Muutoin kaikki toiminta pyöri vapaaehtoisvoimin. Paitsi joukkueiden arjen pyörittämisessä, erityisen iso rooli jalkapalloväen vapaaehtoistyöllä on kahden keskeisen tapahtuman eli kevät- ja syysturnauksen läpiviennissä. Tänäkin vuonna nämä saatiin toteutettua hienosti, vaikka esimerkiksi kevätturnauksessa käytössä olleiden kenttien määrä asetti omat haasteensa. Kauden aikana ahkera talkooväki on touhunnut myös eri tapahtumissa seuran ja ennenkaikkea joukkueiden varainhakinnan eteen.

Lopuksi on syytä nostaa esille yhteistyökumppanimme. Kiitos niin kaupungille, varustetoimittajille kuin joukkueiden toiminnan tuellaan mahdollistaneille yrityksille ja yhteisöille!

Näiden sanojen myötä FC Ylivieska toivottaa kaikille pelaajille perheineen, toimihenkilöille, ahkerille vapaaehtoisille, yhteistyökumppaneille sekä tietenkin kannattjille ja koko futisyhteisölle

HYVÄÄ JOULUA JA MENESTYKSELLISTÄ UUTTA VUOTTA 2019!



   
Lisää uutisia
FC Ylivieska
«  Tammikuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
123456
78910111213
14151617181920
21222324252627
28293031
 
Intresse/Kiinnostus
Kategoriat