06-poikien Helsinki Cup -reissu yhteenvedettynä
19.7.2019 11:00 Uutiset / D-pojat 06

Kivaa pelikentillä ja niiden ulkopuolella

06-poikien kesän pääturnaus Helsinki Cup pelattiin heinäkuun toisella viikolla. Jo aiempina vuosina turnausta oli meille markkinoitu, mutta vasta tänä kesänä katsottiin ajan olevan oikea ja poikien kypsiä liikkumaan Helsingin vilinässä ja viettämään tiiviisti yhdessä kuusi päivää. Alunperin Ylivieskasta pari muutakin joukkuetta suunnitteli turnaukseen lähtemistä, mutta näiden pääturnauksen vaihtuivat alkuvuoden kuluessa. Siispä olimme ainoa joukkue Helsinki Cupissa seurastamme ja koko alueelta. Lähimmät joukkueet poikasarjoissa tulivat Oulun seudulta, josta perinteisesti useampi joukkue on joka vuosi mukana turnauksessa. Siispä meille jäi tärkeä seuramme edustustehtävä ja sen tottavie hoidimme!

Matkaan lähdettiin sunnuntai-iltapäivänä junalla, mikä olikin erinomainen matkustustapa. Paikanpäällä majoitus odotti Käpylän peruskoululla valmiina ilmapatjoineen, vuodevaatteineen ja lakanoineen. Jokainen selvisi siis yhdellä matkalaukulla + peleihin tarvittavalla repulla. Matkustaminen Helsingin sisäisessä liikenteessä tapahtui turnauspakettiin sisältyneellä matkakortilla. Sen tallessa säilyttäminen oli vain oma haasteensa.. Bussit, raitiovaunut, jopa metrokin tuli kuuden päivän aikana tutuksi, sillä vaikka Käpylän peruskoulun sijainti oli ihanteellinen ja turnauskeskus 'Love the Ball Center' kenttineen vieressä, pelattiin poikien alkulohkon pelit Brahenkentällä Kallion sydämessä. Se tarkoitti noin 10-15 minuutin ratikkamatkaa suuntaansa.

Sarjamme oli P13 8v8 -yleissarja. Tarjolla oli ikäluokallemme myös 11v11 -sarja, mutta sitä ei katsottu järkeväksi. Lisäksi ikäluokalle oli myös 8v8 -harrastesarja, mutta se puolestaan oli ihan liian kevyt poikien tasoiselle joukkueelle. Turnaukseen lähdettiin koko 15 pelaajan ringillä kantavana ajatuksena peluuttaa koko pakkaa tasaisesti eli käytännössä kahta kentällistä. Ja siinä onnistuttiinkin hyvin, tosin pikkukolhut vaikuttivat jossain määrin peluuttamiseen neljän päivän aikana. Toisaalta näistä ei tarvinnut panikoida, kun särkymävaraa oli hyvin.

Turnaus peli peliltä

Avauspäivänä maanantaina pojat pelasi kaksi erilaista mutta silti vahvaa peliä. Aamupeli Käpylän Pallo AC Whitea vastaan oli heti avauspäivän aamuna klo 9 ollen Brahenkentän ensimmäinen turnauspeli. Tekonurmi oli erilainen kuin kotona Ylivieskassa ollen hiukan kuluneempi ja nopeampi. Myös kentällä olleet amerikkalaisen jalkapallon viivat toivat oman mausteensa. Samoin se että Brahenkentälle oli mahdutettu kolme pelikenttää, minkä vuoksi kentät olivat normaalia kapeampia. Heti ensimmäisessä ottelussa nähtiin myös tuttu ilmiö eli vastustajat ovat joukkueena meitä aina keskimääräisesti selvästi isompia. Pallonhallinta saatiin heti alusta, mutta peli oli avauspuolikkaan vielä hakusessa. Toisella jaksolla päästiin sitten jo vauhtiin ja iskettiin kolme maalia useampaankin ollessa paikkoja. Kun vastustaja pidettii nollilla, niin lopputulos oli pojille puhdas 3-0 voitto.

Iltapäivän otteluun vastaan asettui HJK Munkkiniemi, joka oli aiemmassa ottelussaan kukistanut KäPän peräti 6-0. Pojat eivät tuota kuitenkaan miettineet, vaan pistivät vastustajan avauspuolikkaalla täysin siltaan. Vain huono onni ja epätarkka viimeistely piti tilanteen 2-0:ssa. Ensimmäistä kertaa mustissa kakkospaidoissa pelanneet pojat vyöryivät tuon tuosta HJK:n maalille. Toisella jaksolla vastustaja pääsi peliin mukaan rankkarilla ja lopusta tuli turhankin tiukka. Lopulta kuitenkin ansaittu 2-1 voitto ja sen jälkeen oli hyvä kiittää katsomossa kannustaneita vanhempia ja läheisiä (jutun pääkuva).

Toisena päivänä tiistain ohjelmassa oli jälleen kaksi ottelua, mutta molemmat vasta iltapäivällä. Ensin pelattiin Tikkurilan Palloseuran T06 Akatemiaa vastaan. Tytöt olivat tiiviisti joukkueena pelannut vahva fyysinen ryhmä - lisäksi vielä ovela kuin mikä. Tytöt ottivat nimittäin nykyajan somekeinot käyttöön edellisiltana ja sekoittivat poikien päät. Kun tyttöjä vastaan lähdettiin vielä ylimielisesti, oli lopputulos odotettu eli täysi pannukakku. Toki on sanottava, että kaksi maalia tytöt tekivät puhtaasti meidän virheistä ja yhden saivat tuomarivirheen jälkeen. Mutta silti pojat olivat ottelussa haluttomia ja kuin varjo edellisestä päivästä, siispä tappio oli täysin ansaittu.

Reilun tunnin tauon jälkeen vastaan asettui EsPa/HooGee BRP, joka oli lopulta selvästi lohkon heikoin joukkue. Pojat pitivät palloa liki täysin, vastustaja ei päässyt yhtään kertaa rakentamalla puolen kentän yli. Mutta edellinen huono ottelu oli laittanut päälle maalinteon tuskan. Lopulta toisella puolikkaalla hanat aukesivat ja pojat iskivät lyhyessä ajassa yhteensä viisi maalia. Seuraavalle päivälle jäi panosta, sillä kimurantissa lohkossa kukaan ei voinut olla varma, missä jatkopeleissä pelaa (A-, B- vai C-finaaleissa).

Keskiviikkoiltapäivänä pelattiin alkulohkon viimeinen peli Pallo-Poja Juniorien (PPJ) Laru (Lauttasaari-Ruoholahti) Sinistä vastaan. Jatko A-finaaleissa oli varmistunut jo tuota ennen TiPS:n tyttöjen jäädessä maalittomaan tasapeliin KäPaa vastaan. Lohkovoittoa kuitenkin hamuttiin ja se myös otettiin. Vaikka pelin lopputulos oli "vain" 2-0, oli poikien peli taas totutun vahvaa selvästi isokokoisempaa vastustajaa vastaan. Pallo pidettiin itsellä eikä maalissa Villelle isommin hommia tullut. Alkulohko päättyi siis riemukkaasti lohkovoittoon, mikä tarkoitti torstaiaamuna matkaa Espooseen Tapiolan Urheilupuistoon ja ottelua HPS Mustaa vastaan klo 9:20.

Torstaiaamuun herättiin taistelutahtoa täynnä ja matka parilla raitovaunulla sekä länsimetrolla taittui suunnitellusti. Lämpöjen perusteella voitiin todeta vastustajan olevan hyvätasoinen pelaava ryhmä - tiukka hyvä matsi oli siis edessä. Ja sellainen siitä tulikin. Pojat ottivat jälleen pallonhallinnan, mutta nyt reikiä ei tahtonutkaan löytyä vastustajan isokokoisen puolustuksen ja maalivahdin keskeltä. Joitakin paikkoja saatiin, mutta pieni epätarkkuus vei maalintekomahdollisuudet. Vastuja pääsi lähinnä kokeilemaan kaukolaukauksilla. Yksi tällainen muodostui lopulta ratkaisuksi toisella jaksolla, sillä muutaman toisiaan seuranneen pikkuvirheen seurauksena vastustajan pelaaja pääsi laukomaan vastustamattoman kaukoluokauksen aivan yläriman alle. Vaikka poikien yritys ei tuohon loppunut - päinvastoin, ei tasoitusmaalia kuitenkaan syntynyt ja poikien oli tyytyminen A-finaalien ensimmäisellä kierroksella katkeraan tappioon. Toisaalta se kitkeryys katosi melko pian, jokainen tajusi että joukkue oli jälleen ollut se hallitseva ja pelaava osapuoli. Ja olihan edessä vielä liki kaksi päivää vapaa-aikaa Helsingissä.

Pelillisesti turnaus ylitti tavoitteemme. A-finaaleista toki haaveiltiin, mutta alkulohkoista ja vastustajista ei koskaan voi tietää. Lohkovoitto maalierolla 12-4 ja kolme kertaa pidettiin oma pää puhtaana. Jatkopeleissä marginaalit olivat todella pienet, mikä nähtiin nytkin tuloksista. Paljon kertoo sekin, että meille tuttu vastustaja Tervarit-juniorit Musta eteni aina välieriin saakka omalla pelitavallaan eli fyysisesti vahvaan ja juoksuvoimaiseen kärkipelaajaan nojaten. Huhtikuussa Oulu Boys Cupissa voitimme Tervarit mitalipeleissä 2-1... Yllättävää oli , kuinka yksipuolista pystysuunnan jalkapalloa moni joukkue pelasi. Voidaankin hyvällä omalla tunnolla sanoa, että olimme yksi oman sarjamme pelaavimmista joukkuista. Yksi keskeinen tavoite oli esitellä Helsingissä, että pienestä seurasta voi tulla hyvää futista pelaava joukkue. Ja siitä saimme kiitosta. Sarjamme finaalissa Laajasalon Pallo löi lopulta FC Kirkkonummen 1-0. Molemmat joukkueet pelasivat jo välierissä vahvaa syöttöpeliä, joten sikäli oikeat joukkueet väänsivät turnausvoitosta. Se suurin ero näihin joukkueisiin tulee ehkä temmossa ja fyysisyydessä. Meidän pitää nostaa intensiteettiä vielä entisestään, pelitapa ja -taidot jo riittävät ketä vastaan tahansa.

Muista aktiviteeteista

Kuusipäiväisessä turnauksessa ehtii tehdä paljon, vaikka toki pelit ovat pääasia ja on huolehdittava, että niihin tullaan tarpeeksi tuoreilla jaloilla. Kuusi päivää koulumajoituksessa on jo kokemus sinänsä. Hyvin pojat pärjäsivät ja välillä saatiin ihan joukolla ihmetellä samassa koulussa majoittuneiden meksikolaisten vilkasta menoa.. Julkisilla liikkumiset oma lukunsa, kuten aiemmin jo mainittin. Turnausruokailuista aamupala ja lounas olivat koululla, mutta päivällinen tarjottiin HIFK:n harjoitushallissa Nordenskjöldin kadulla. Sinne piti matkustaa liki puoli tuntia suuntaansa. Ruoan eteen on tehtävä töitä, heh.

Ehdimme reissun aikana käydä Korkeasaaressa (keskiviikko), Linnanmäellä (torstai), Kauppatorin/Katajanokan Allas Sea Poolissa (perjantai) sekä muutamaan otteeseen Käpylässä Love the Ball Centerissä. Vapaa-aika koululla sujui 1v1 -kisoja koulun pihalla olevassa "häkissä" pelaten sekä läheistä K-markettia taloudellisesti tukien :-D Ja perjantai-iltana pojat päättivät klo 21:30 pitää "oman harjoitusvuoron" Käpylän tekonurmella. Reilu tunti mukavaa höntsää, joka itse asiassa näytti pelillisesti huomattavasti paremmalta kuin useamman turnausjoukkueen peli.

Ai niin, yksi kokemus melkein unohtui. Ehkä siksi, että se oli hyvin kostea eikä siksi jäänyt valtavan positiivisena mieleen. Olimme nimittäin mukana maanantai-illan avajaiskulkueessa. Taivas repesi juuri kulkueen startissa Senaatintorilla ja rankkasade jatkui koko kävelyn ajan. Mukulakivikaduille syntyy muuten melkoisia lammikoita ja virtoja, se tuli todettua. No, onneksi vaatteet ja kengät saatiin viikon kuluessa kuivaksi ja vilustuminen torjuttiin lämpimällä suihkulla koululla heti kulkueesta sinne saavuttuamme. Mutta kokemus se oli tämäkin!

FC Ylivieskan 06-pojat suosittelee lämpimästi Helsinki Cupiin osallistumista muille seuran sekä lähialueemme joukkueille. Tällaiset yhteiset kokemukset ja elämykset ovat ainutlaatuisia ja hitsaavat joukkuetta yhteen tulevaisuutta varten.

Loppuun vielä turnausryhmämme kokoonpano:

4 Kokko Ville (mv), 5 Sipilä Lauri, 7 Kinnunen Nuutti, 9 Kinnunen Eevert, 10 Takanen Niilo, 11 Tahkokorpi Tomi, 13 Ahola Saku-Matti, 14 Isokääntä Joona, 15 Peltonen Lenni, 16 Länsipää Onni, 19 Kääntä Juha, 20 Välimäki Veikka, 25 Poutanen Onni ja 26 Kumpumäki Veeti.

Vastuuvalmentaja: Cristian Pandelescu, apuvalmentajat: Petri Kinnunen ja Jarkko Somero, joukkueenjohtaja: Marika Takanen, huoltaja/yleismies: Tero Sipilä.

Lisäksi mukana menossa lomalla ja kannustamassa iso joukko vanhempia ja perheitä. Kiitos kaikille! Harjoitukset jatkuvat pikku tauon jälkeen la 27.7. ja aluesarjan avauspeli pelataan tiistaina 30.7. kotikentällä KPV Vihreää vastaan.








   
Lisää uutisia
D-pojat 06
«  Marraskuu   »
Kategoriat