Pojat jälleen mitaleilla - hopeaa Next Year Cupista
Julkaistu: 16.09.2019 00.00

Pojat jälleen mitaleilla - hopeaa Next Year Cupista

Ylivieskan omaan syysturnaukseen eli Next Year Cupiin lähdettiin mielenkiinnolla - olihan kyseessä ensimmäinen kerta sitten alkukesän, kun pelattiin 11v11 -peliä. Ja peliruuhkassa harjoittelemaan Next Year Cupin alla ehdittiin vain kolmesti. Ja niilläkin harkkakerroilla puuttui aina vähintään muutama pelaaja. Mutta niin vain talvella PSL-karsinnassa kokeiltu pelitapa löytyi selkäytimestä. Ja totuuden nimessä on sanottava, että poikien 8v8 -pelin perustana koko kauden ollut vahva ja monipuolinen syöttöpeli pääsee toden teolla oikeuksiinsa isolla kentällä.

Turnauksen avauspäivänä haettiin alkulohkosta vakuuttava puhdas tili eli kolme voittoa maalierolla 10-0. Avauspeli FC Raahea vastaan ratkesi nopeasti eikä vastustaja päässyt missään vaiheessa kuin yksittäisiin harppuunahyökkäyksiin. Toinen peli FF Jaro 07 Punaista vastaan oli jo hivenen tasaisempi vuotta nuorempien pietarsaarelaisten pyrkiessä myös vahvaan pallolliseen peliin ja tarjotessa siten hyvän vastuksen. Silti Keltainen vei tätäkin peliä, iski tarvittavat osumat ja piti vastustajan poissa parhalta maalintekopaikoilta. Päivän päättänyt ottelu OsPaa vastaan oli ehkä pelillisesti päivän vaisuin, mutta vahva syöttöpeli ja rutiini tämänkin pelin pojille lopulta parin maalin erolla käänsi. Avauspäivään toi oman mausteensa pelin kuvaaminen ja striimaaminen suoraan paikallistv.fi -palveluun. Striimiä seurasi parhaimmillaan 250 katsojaa ja kaikkiaan palvelussa oli päivän aikana 1 700 kävijää. Pelit kiinostivat siis niin omia kuin vieraidenkin kannattajia. Ja miksei olisivat kiinnostaneet, kun pelin taso ja striimin laatu olivat molemmat korkealla tasolla.

Jos oli avauspäivä aurinkoinen, oli toisena päivänä odotettavissa ihan toisenlaista keliä ja avauspäivää huomattavasti kovempia pelejä. Mitalisarjan avausotteluun FF Jaro 06 Punaista vastaan lähdettiin vielä kohtuullisiissa oloissa sateen vihmoessa vain lievästi, lämpötila toki oli useita asteita matalampi edellispäivään verrattuna. Pojat lähtivät tähänkin otteluun jälleen vahvasti ottaen pelin hallinnan vahvasti itselleen. Ja se toi 2-0 johdon lisäksi lukuisia maalipaikkoja. Repeämisen sijasta peli meni lopulta jännäksi, kun vastustaja pääsi kuittaamaan pelin tasoihin parilla pikaisella maalilla. Molempiin ainekset annettiin jo keskialueella tapahtuneilla pallon menetyksillä. Pieni on selvän voiton ja tasurin ero, vaikka olisit kentällä kuinka paljon hyvänsä parempi. No, juuri siksi jalkapallo on niin kiehtova laji - hyvässä ja pahassa.

Toinen ottelu pelattiinkin sitten jo täydessä vesikelissä, vastustajana Jaro 06:n toinen eli Valkoinen joukkue. Liekö sitten juurikin huono keli vai mikä syynä, mutta pojat vyöryivät tässä ottelussa täydellisesti vastustajan yli ja ottivat suorastaan ylivoimaisen 6-0 voiton. Vastustajalla ei ollut missään vaiheessa minkäänlaista palaa, niin hienosti poikien pelisysteemi toimi. Keskikenttä oli täysin hallussa, syötöt napsuivat kohdilleen ja vastustajan linja murrettiin tämän tästä. Todella kaunista 11v11 -peliä, josta olisi ollut oppitunniksi monelle huomattavasti vanhemmalle ja kokeneemmalle joukkueelle. Se sai myös peliä seuranneet vanhemmat liki mykistyneiksi ;-)

Reilun tunnin tauon jälkeen odotti sitten mitalisarjan päätösottelu toista tappiotonta joukkuetta eli HauPaa vastaan. Viiden tekonurmella pelatun ottelun jälkeen siirryttiin keskuskentän luonnonnurmelle. Se sekä poikien selvästi jo näkynyt väsymys tekivät oman pelin käyntiin saamisesta vaikeaa. Vaikka syöttömylly välillä pyörikin, ei vastustajan linjaa päästy murtamaan kunnolla. Vastustaja oli fyysisesti ja henkisesti vahvempi sekä rutinoituneempi. Ja se osasi myös pelata iskien kahdesti oikealta murtautuen ja kolmannen osuman rankkarista. Jossiteltavaa ei jäänyt ja kultamitalit matkasivat Haukiputaalle. Pojille kuitenkin taatusti ansaittu kakkossija. Ja tässä ottelussa olivat vastakkain turnauksen kaksi selkeästi parasta joukkuetta. Pronssisijan nappasi pietarsaarelaisten keskinäisessä ottelussa Jaron Punainen joukkue.

Kuten yllä on jo kirjoitettu, poikien 11v11 -peli oli käsittämättömän hyvää ja kypsää ottaen huomioon pelitavan vähäisen harjoittelun. Se kertoo juurikin siitä, että syöttöpeliin, rauhalliseen pelinrakentamiseen ja tiiviseen keskikenttään pohjaava 8v8 -pelitapa toimi erinomaisena pohjana ison kentän pelille. Kun lisäksi neljän pelaajan puolustuslinja saatiin toimimaan heti ensimmäisestä pelistä lähtien, olivat menestyksen ainekset kasassa. Parhaimmillaan syöttöpeli oli silmiähivelevän kaunista ja pelaaminen helppoa.

Next Year Cup oli kauden viimeinen turnaus. Kesäkausi aloitettiin hopealla Oulu Boys Cupista ja päätettiin hopeaan. Välissä ehdittiin voittaa Luiz Antonio Cup ja hakea äärimmäisen niukka hopeasija Comets Cupista. Siihen päälle vielä hienot kokemukset ja esitykset Helsinki Cupissa. Turnauskesä on siis ollut mahtava. Kausi ei kuitenkaan tähän pääty, jo tiistaina edessä on viimeinen aluesarjan peli Kokkolassa KPV 07:aa vastaan. Siinä hyvästellään 8v8 -pelit lopullisesti. Ja lokakuun puolella vielä kauden toinen Huuhkajapäivä, joka pelataan yhden päivän 11v11 -turnauksena. Pojat ovat vakiinnuttaneet paikkansa Keski-Pohjanmaan piirin ehdottomassa kärjessä ja olivat tässäkin turnauksessa piirin paras joukkue. Pitkä mutta antoisa matka on kuljettu talven PSL-karsinnoista, joissa hypättiin isolle kentälle ilman minkäälaista ison kentän harjoitustaustaa.

Next Year Cupin hopeajoukkueessa pelasivat: 1 Laulumaa Konsta (mv), 4 Kokko Ville (mv), 5 Sipilä Lauri (C), 7 Kinnunen Nuutti, 8 Somero Konsta, 9 Kinnunen Eevert, 10 Takanen Niilo, 11 Tahkokorpi Tomi, 14 Isokääntä Joona, 16 Länsipää Onni, 19 Kääntä Juha, 20 Välimäki Veikka, 25 Poutanen Onni, 26 Kumpumäki Veeti, 40 Tuura Juuso ja 44 Honkala Eetu.

Kiitos hienosta turnaukseta pojille, vanhemmille ja muille kannustajille!



Seuran uusimmat