Teerijärveltä kolme pistettä!!
Julkaistu: 03.09.2020 00.00

Teerijärveltä kolme pistettä!!

Nyt alkaa näyttämään sarjassa hyvältä. Jälleen kolme pistettä TUS:in kotiluolasta 2-3 (1-1).

Peli oli tosi takkuista Fc Ylivieskan osalta koko ensimmäisen puoliajan. Syötöt eivät osuneet millään kohdalleen. Etäisyydet pelaajilla olivat liian pitkiä. Ja näistä teerijärveläiset saivat hyökkäyksiä jatkuvasti. Ja ottelun avausmaali tulikin teerijärvelle helposta pallon menetyksestä 17. minuutin kohdalla. Mutta kohta 23. minuutilla Nikola Erceg antoi keskikentällä nopea vapaapotkun Mikael "Mixu" Nivalalle. Ja Mixu nosti upeasti takaylänurkkaan tasoituksen 1-1. Voisi oikeastaan sanoa että Fc Ylivieska selvisi tasapelissä ekapuoliajan. Sen verran huonosti peli kulki. Toki pari puolittaista paikka ylivieskallakin oli.

Toisella puoliajalla peli alkoi kulkemaan. Ylivieskalaiset alkoivat hallitsemaan peliä ja tilanteita alkoi syntymään. 56 minuutilla Tomas Hemmillä pääsi ohjaamaan pallon, mutta TUS:in maalivahti torjui ensin. Tomas seurasi tilanteensa loppuun ja sijoitti helposti 2-1 johtomaalin. 60 minuutilla teerijärvi tasoitti ylivieskalaisten harhasyötöstä 2-2. Tomas Hemmilä vei riemukkaasti ja ansaitusti 69. minuutilla Fc ylivieskan 3-2 johtoon. Ensin Benjamin Sammalkangas juoksi eteenpäin, johon Juho Alasuutari antoi hienon syötön. Teerijärven maalivahti tuli vastaan ja torjui Benkun yrityksen. Kakkospalloon ehti ensimmäisenä Tomas. Hän nosti 20 metristä pallon tyhjään maaliin. Peli oli täysin ylivieskalaisten hallinnassa ihan pari viimeistä minuuttia lukuunottamatta, jolloin teerijärveläiset yrittivät laittaa pitkä palloja ylivieskalaisten maalille. Puolustus selvitti tilanteet ja enempää maaleja ei nähty. Näin pisteet ylivieskaan.


Seuraava ottelu perjantaina 11.9 safarilla Friska Viljoria vastaan klo 18.30.

Seuran uusimmat