C-ikäiseksi ja isolle kentälle
Julkaistu: 16.11.2019 00.00

C-ikäiseksi ja isolle kentälle

06-pojat astuvat kaudella 2020 ison askeleen siirtyessään virallisesti isolle kentälle 11v11 -pelin pariin. Pelitapa ei kuitenkaan ole outo, sillä viime kaudella PSL-karsinta, muutama harjoituspeli, syksyn Next Year Cup ja syksyn Huuhkajapäivät pelattiin isolla kentällä. 11v11 -peliä alettiin lisäksi jauhaa jo syksyn harjoituksissa. Joukkueella on oma pallonhallintaan ja kollektiiviseen syöttöpeliin pohjaava pelitapansa, jossa korostuvat paitsi taito ja fyysiset ominaisuudet niin ennenkaikkea peliäly. Tämä näkyy joukkueen harjoittelussa ja toiminnassa myös alkavalla kaudella.

Harjoituksia on talvikaudella pääosin kolme kertaa viikossa, näistä yksi kerta on selkeämmin fysiikkaharjoitteluun varattu. Joukkue pyrkii ison kentän vaatimusten vuoksi harjoittelemaan säännöllisesti myös halliolosuhteissa. Kalajoen Event Parkissa harjoitellaan kertaalleen joulukuussa ja tammikuun toisesta sunnuntaista lähtien joka toinen viikko. Omalle tekonurmelle päästäneen viimeistään huhtikuun alussa, toivottavasti säiden salliessa jo maaliskuussa. Harjoitusajat ja paikat (Huom! Muutokset mahdollisia etenkin salihaasteiden vuoksi - ajantasaiset tiedot tulevasta viikosta aina joukkueen kalenterissa):

  • Tiistai - fysiikkatreeni (paikka ja tarkka aika varmistuu pian!)
  • Torstai klo 17-18:30, Alavieskasali
  • Sunnuntai klo 15:30-17, Liikuntakeskuksen sali Ylivieskassa

Kaudella 2020 pojat osallistujat talvella Läntisen alueen P14 Futsal Ykköseen , joka pelataan käytännössä vanhalla Keski-Pohjanmaan piirin alueella. Sarjassa pelataan yhteensä neljä turnausta - ensimmäinen joulukuun alussa ja viimeinen helmikuun puolivälissä. Tarkat turnausajat tapahtumalistassa alla. Viime talven tapaan osallistutaan P14 PSL -karsintaan. Nämä pelattaneen helmikuussa. Vastustajat riippuvat ilmoittautumisista, mutta todennäköisesti pelaamme viime talven tapaan Läntisen alueen (Keski-Pohjanmaa) joukkueita vastaan.

Kesäkaudelle ilmoittaudutaan Läntisen alueen P14 Aluesarjaan, johon lunastettiin paikka viime syksyn aluesarjassa. Tämä sarja käynnistyy toukokuussa. Lisäksi tavoitteena on pelata vähintään yksi turnaus tai harjoituspeli/harjoituspelejä kuukausittain. Viime kaudella pelasimme turnauksia Oulussa, Seinäjoella, Helsingissä ja Jyväskylässä. Ensi kesän turnauksia vielä selvitellään. Kesän pelikausi kestää vähintään syyskuun lopulle, harjoittelu jatkuu sen jälkeen syysolosuhteiden mukaan.

Joukkueen vastuuvalmentajana aloittaa toisen kautensa Cristian Pandelescu. Apuvalmentajana toimii Petri Kinnunen ja joukkueenjohtajana Marika Takanen. Taustaryhmän täydentävät huoltajina ja tarvittaessa valmennusapuna toimivat Jarkko Somero ja Mika Kumpumäki sekä joukkueen taloudesta vastaava Tero Sipilä. Joukkueessa on hyvä ja tiivis aktiivisten vanhempien tukiverkosto, joka tekee aktiivista varainhankintaa ja luo peleihin hienon tunnelman :-) Lisätietona mainittakoon, että joukkue suunnittelee lähtevänsä ulkomaan turnaukseen (ensimmäinen reissu tehtiin Barcelonaan lokakuussa 2018) syksyllä 2021 C-junioriajan päätteeksi. Varainhankinta tähänkin on jo käynnissä - siihen ovat tervetulleita myös uudet pelaajat.

Joukkueemme tarjoaa erinomaisen ympäristön jalkapalloilijana kehittymiseen! Harjoittelemme tavoitteellisesti mutta silti sopivan rennolla otteella. Joukkueen kemia ja dynamiikka ovat avainroolissa, joten joukkueella on harjoitus- ja pelitoiminnan ohella muitakin yhteisiä tapahtumia kauden aikana. Turnauksissa olemme käytännössä aina yhteismajoituksessa joko kouluilla tai hotellissa. Nämä reissut ovat perinteisesti pelaajille niitä yhteisiä huippukokemuksia!

Joukkueen rinki ei ole liian laaja, joten tiimiin otetaan mielellään mukaan uusia pelaajia, jotka haluavat kehittyä hyvässä valmennuksessa ja ottaa seuraavan askeleen junnupolullaan. Tällä hetkellä joukkueessa on pelaajia Ylivieskan lisäksi mm. Alavieskasta, Nivalasta, Haapavedeltä ja Haapajärveltä. Kauempaakin voi siis tulla mukaan joukkueen toimintaan ja sovitella yhteiskyytejä. Lisätietoa joukkueen toiminnasta voi kysyä Marika Takaselta (050 309 2747 tai marika.takanen@gmail.com) tai Petri Kinnuselta (040 581 0111, petri.kinnunen@kotinet.com). Ota rohkeasti yhteyttä!

Joukkueen kuulumisiin pääset tutustumaan Somessa: Facebookista ja Instagramista joukkue löytyy nimellä fcylivieska_p06. Lisäksi joukkueella on Petrin nimissä oleva Youtube -kanava, joka löytyy FC Ylivieska P06 -haulla. Jo joukkueen toiminnassa mukana olevien pääasiallinen tietoduskanava on WhatsApp sekä sähköposti sitä täydentäen.

Alustava kausisuunnitelma - tämä täydentyy asioiden varmistuessa:

KuukausiTapahtuma
MarraskuuTalvikauden harjoitukset käynnistyvät 14.11.
JoulukuuP14 Futsal -turnaus Haapavedellä 7.12.,
Treenit Event Parkissa Kalajoella 15.12.
TammikuuTreenit Event Parkissa Kalajoella 12.1. ja 26.1.
P14 Futsal-turnaukset Sievissä 4.1. ja 19.1. Lohtajalla
HelmikuuTreenit Event Parkissa Kalajoella 9.2. ja 23.2.
P14 Futsal-turnaus Kokkolassa 16.2.
PSL-karsinnat (tod.näk. 2 peliä)
MaaliskuuTreenit Event Parkissa Kalajoella 8.3. ja 22.3. (alustavat ajat)
HuhtikuuOulu Boys Cup (alustavasti)
ToukokuuP14 kevään aluesarja käynnistyy, pelejä n. 1 krt / viikko
Yksi turnaus (selvitetään vaihtoehtoja)
KesäkuuP14 kevään aluesarjan pelejä
Mahdollinen harkkapeli tai turnaus
HeinäkuuKesän pääturnaus (selvitetään vaihtoehtoja)
ElokuuP14 sarjapelit jatkuvat (sarja riippuu kevään sijoituksesta)
Mahdollinen turnaus (selvitetään vaihtoehtoja)
SyyskuuP14 sarjapelit jatkuvat
Mahdollinen turnaus (selvitetään vaihtoehtoja)
LokakuuMahdollinen harkkapeli tai turnaus
Harjoitukset jatkuvat keliolosuhteiden mukaan
Seuran kauden päättäjäiset
Seuran uusimmat