Pelit jatkuivat pienen tauon jälkeen
Julkaistu: 25.07.2020 00.00

Pelit jatkuivat pienen tauon jälkeen

FC Ylivieskan T09-10 joukkueen pelit jatkuivat tällä viikolla molempien joukkueiden miniturnauksilla. Keskiviikkona T10 matkasivat Kokkolaan KPV kymppisyntyneiden vieraaksi. Pelit pelattiin Kirkonmäen heikohkossa kunnossa olevalla luonnon nurmella. Ensin vastaan asettui KPV vihreä. Peli oli tasaista vääntöä, vaikkakin KPV näytti jo ensimmäisellä puoliajalla olevan enemmän hereillä kuin ylivieskalaiset. Toisella jaksolla KPV käytti hyväkseen ylivieskalaisten uinumisen ja teki jaksolla kaksi maalia. Toinen peli pelattiin KPV valkoista vastaan, joka vaikutti alusta saakka hieman kovemmalta joukkueelta kuin edellinen oli ollut. Ylivieskalaiset olivat kuitenkin nyt paremmin hereillä ja taistelivat hienosti jälleen ensimmäisen jakson. Peli kuitenkin pyöri enimmäkseen ylivieskalaisten kenttäpuoliskolla eikä vieraat päässeet luomaan juurikaan maalipaikkoja KPV:n maalille. Toinen puoliaika olikin sitten murheellista katsottavaa. Ylivieskan tytöt väsyivät ja alkoivat tekemään virheitä, joita ei olla pitkään aikaan nähty tyttöjen peleissä. Lopulta peli päättyi Kokkolaisten selkeään voittoon. Kokkolalaiset pelasivat molemmilla joukkueillaan hyvää jalkapalloa ja kun ylivieskalaiset puolestaan eivät olleet lähelläkään omaa tasoaan, olivat kokkolalaisten voitot täysin ansaittuja. "En tiedä, tekikö tauko tämän vai miksi meidän pelaajat olivat täysin unessa näissä peleissä. Teimme isoja virheitä ja tuntui, että jokainen pelaaja alisuoriutui tänään tekemisissään. Kaikki kunnia KPV:lle, mutta harmittaa, ettemme tällä kertaa olleet omalla tasolla ja voineet antaa kunnon vastusta heille. Toivottavasti seuraavassa kohtaamisessa meidänkin tytöt olisivat parhaimmillaan, sillä meillä on taitavia tyttöjä, jotka pystyvät kyllä huomattavasti parempaan." totesi ylivieskalaisten valmentaja.


Toisessa turnauksessa 2009 syntyneet tytöt kohtasivat lauantaina HBK:n ja KP-V:n. Ensimmäinen peli oli selkeää ylivieskalaisten hallintaa ja pallo saatiin hakea HBK:n maalista 11 kertaa. Tässä ottelussa tytöt pääsivät harjoittelemaan pelin rakentelua. Tavoitteena oli oppia myös pelin leveyttä. Alkuun peli puuroutui keskikentälle, kuten tytöillä on käynyt edellisissäkin otteluissa, mutta mitä pidemmälle peli eteni, sitä enemmän tytöt oivalsivat asiaa ja maaleja alkoikin tulla kun peliä levitettiin kunnolla laitoihin ja koko kenttä otettiin koko joukkueena käyttöön. Tytöt pääsivät myös pelaamaan monella eri pelipaikalla ja uusiakin aluevaltauksia nähtiin pelissä. Toisessa pelissä vastaan asettui astetta kovempi joukkue. KP-V oli myös kehittynyt jälleen edellisestä vuodesta ja antoi tytöille hyvän vastuksen. Peliin lähdettiin kuitenkin samalla taktiikalla kuin edelliseen peliin silläkin uhalla, että peli tultaisiin häviämään. KP-V menikin pelissä johtoon vastahyökkäyksen päätteeksi, mutta nopeasti tytöt pääsivät peliin jälleen kiinni ja sen jälkeen vastustajalla ei ollut mitään asiaa enää tyttöjen kenttäpuoliskolle. Tytöt pyörittivät peliä hyvin, mutta kuten niin monesti aiemminkin, viimeistely ontui. Lopulta peli päättyi kuitenkin ylivieskalaisten 2-1 voittoon. Valmentaja oli tyytyväinen pelien jälkeen: "Jokainen kentällä teki hyvin töitä ja pelasi joukkueena. Tyttöjä saattoi laittaa uusille pelipaikoille ja he onnistuivat pelaamaan sielläkin erinomaisesti. Peli parani koko ajan. Tämä oli hyvää harjoitusta tuleviin kovempiin peleihin."


Joukkueen seuraavat pelit pelataan 8.8. Ähtävällä (2010) ja 16.8. Kokkolassa (2009). Viimeiset sarjapelit pelataan kotona 19.8. (2009) ja 25.8. (2010). Tervetuloa kannustamaan joukkue voittoon.

FC Ylivieskan E-tyttöjä tukevat seuraavat yritykset:

Seuran uusimmat