Vihdoinkin voitto!!!
Julkaistu: 03.10.2021 00.00

Vihdoinkin voitto!!!

Lauantaina pelattiin jälleen B-poikien ykköstä. Pelissä oli panoksena tärkeät pisteet, sillä poikien vastustaja Tervarit j/2 majaili vielä ennen peliä FC Ylivieskan takana sarjan viimeisenä kahden pisteen päässä ylivieskalaisista, toki yhden pelin vähemmän pelanneena.

Peliin lähdettiin muuten normaalilla kokoonpanolla, mutta maalivahtina normaalisti pelanneen Konstan ollessa estyneenä C-poikien maalivahti Ville Kokko pääsi pelaamaan ensimmäistä kertaa B-pojissa maalissa. Pelin alku oli tahmeaa. Vahvasti kentän suuntaisesti puhaltanut tuuli vaikutti peliin isosti ja ensimmäisellä puoliskolla ylivieskalaisille tuuli oli vastainen. Oululaiset pääsivät pelissä jo 2-0 johtoon ja näytti, ettei vierasjoukkue pääse peliin mukaan ollenkaan. Pikkuhiljaa peli kuitenkin alkoi kulkea ja pelin hallinta siirtyi ylivieskalaisille. Pelikellon näyttäessä 34 minuuttia Joonas pääsi vihdoin kaventamaan pelin ja tauolle mentiin lukemissa 1-2.

Toiselle jaksolle päästiin pelaamaan myötätuuleen ja ensimmäisen jakson lopun perusteella oli odotettavissa, että ylivieska vie pelin nimiinsä. Kuten tällä kaudella on huomattu, monista hyvistä otteista huolimatta, virheet kentällä kostautuvat usein karmaisevalla tavalla. Näin tapahtui myös nyt. Oululaiset eivät päässeet juurikaan maalipaikoille, mutta niin vain he saivat heti toisen jakson alkuun pari maalia tehtyä ja takaa-ajo-asema olikin jo huomattavasti hankalampi. Tällä kertaa pojat kuitenkin uskoivat oman tekemiseen ja jo pari minuuttia oululaisjoukkueen 4-1 maalin jälkeen Tomas peippaili puolustuksen läpi ja syötti Joonakselle avopaikan josta Joonas ei erehtynyt. Tästä alkoi vimmattu takaa-ajo. Parikymmentä minuuttia saatiin odottaa seuraavaa maalia, jonka Joonas taas taituroi sisään. Tästä muutamaa minuuttia myöhemmin Aapo tasoitti pelin kulmatilanteesta ja varsinaisen peliajan juuri täyttyessä Joonas iski vielä voittomaalin. Tässä kohtaa katsomossa joukkueen fanit olivat jo ratketa riemusta. Lopussa Tomas pääsi vielä kaunistelemaan loppunumeroiksi 4-6 ja piinaavan pitkän odotuksen jälkeen voitto oli vihdoin saavutettu.

Pelaajista ja valmennusportaasta näkyi, että tämä oli henkisesti ISO voitto. Valmentajien kommentit pelistä: "Tekeminen treeneissä on ollut hyvällä tasolla ja on huippua, että siitä saatiin vihdoin palkinto. 4-1 tappiosta nousu voittoon on mahtava suoritus. Taktiikan muutos vähän puolustavampaan oli onnistunut ratkaisu. Näkyvimmät pelaajat kentällä olivat tänään neljä maalia tempaissut Joonas ja energisesti keskikentällä pelannut Tomas."

Onnea joukkueelle voitosta!!!

Pelit B-poikien Ykkösessä jatkuvat vielä vaikka talvi tekee tuloaan. Ensi viikolla pelataan kauden viimeinen kotipeli lauantaina 9.10. klo 14 Safarilla. Vastustajaksi saapuu KajHa Kajaanista. Viimeinen peli pelataan vieraissa Seinäjoella 23.10.

Seuran uusimmat