Paluu aurinkoiselle kotikentälle
Julkaistu: 07.08.2021 00.00

Paluu aurinkoiselle kotikentälle

Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta, kun pääsimme kesäkuun jälkeen ensimmäistä kertaa pelaamaan kotikentälle Safarille. Matkustus vuorossa tällä kertaa olivat Lohtaja, Kalajoki ja Nivala, mutta jälkimmäisen kanssa Ylivieskalla ei tällä kertaa ollut peliä.

Ensimmäinen peli pelattiin kovaa Loven joukkuetta vastaan, jonka kaataminen on vielä tähän asti jäänyt haaveeksi, vaikka alkukesästä pystyimme jo laittamaan tiukasti kampoihin. Kokoonpanossa pelasivat Emmaliina, Lilja, Ellen, Erika, Minea, Emma, Mirette, Mandi, Melissa, Pihla, Sara, Saana ja Sinna. Kapteenin nauhaa pelissä kantoi loistavia otteita tänä kautena esitellyt Minea. Ensimmäiselle puoliskolle maalille asettui Mandi.

Pelin alku lähti pirteästi käyntiin molemmilta joukkueilta, mutta jo alkupuolella tuli selväksi, että Love karvaa korkealta ja kovaa, eikä avauksemme omalta puolelta päässeet helpolla etenemään. Ensimmäinen Loven maali syntyikin tällaisesta tilanteesta, kun pallo menetettiin omalla alueella, eikä maalivahtimme ehtinyt sijoittua maalille hyviin torjunta asemiin. Love siis 1-0 johtoon. Tästä emme kuitenkaan masentuneet, vaan peliä jatkettiin sinnikkäästi ja sisulla vaikka välillä pallo kimposi kasvoihin kipeästi. Tytöt esittelivät sekä hienoja yksilötaitoja, kuten Erikan hieno korkean pallon haltuunotto ja hetken päästä upea purkupallo, kuin myös hyvää joukkuepelaamista kuten Sinnan hieno nousu hyökkäykseen ja syöttö Empulle, josta Emppu sai vielä hyvän syötön takaisin Sinnalle, jonka kovaksi tiedetty potku tällä kertaa lähti kevyesti liikkeelle ja Loven maalivahti sai harmiksemme torjuttua vedon. Ensimmäinen puoliaika oli hyvää ja taistelevaa peliä, mutta tauolle Love pääsi 1-0 johdossa.

Toiselle puoliajalle maalinsuulle vaihtui Ellen ja alku näyttikin lupaavalta ja vääntö tasaväkiseltä. Emmalta nähtiin upeaa taistelua, kun hän väkisin kuljetti palloa ylös laitaa pitkin ohittaen useita Loven pelaajia. Love oli kuitenkin kova vastus ja he kävivät päälle joka tilanteessa ja osasivat myös käyttää kentän tilaa hyödykseen ja levittää peliä taitavasti. Lilja ja Erika pitivät oman pään puolustusta hienosti pitkän aikaa, kunnes Loven vyörytys pääsi alkamaan ja lopulta jouduimme taipumaan, kun Love siirtyi 2-0 johtoon. Hetken päästä tolpat olivat maalivahdin apuna ja pallo pomppi kerrankin meidän hyväksi, mutta tämäkään ei riittänyt vaan Love sai jo toisen kerran karvattua avauksen jälkeen pallon itselleen ja tehtyä maalin harmittavasti Ylivieskan verkkoon. Tilanne 3-0.

Tytöt näyttivät koko pelin ajan hienoa taisteluhenkeä, eikä missään välissä nakattu nappiksia nurkkaan. Tytöt huomasivat kentällä, että vastustaja alkoi hieman väsähtää vähäisten vaihtopelaajien vuoksi, ja meidän tytöt lisäsivät pökköä pesään loppua kohden. Pelin painopiste saatiin siirrettyä Loven päätyyn, mutta maaleja ei vaan saatu kovasta yrityksestä huolimatta ja Love oli jälleen parempi 3-0. Vihreän kortin pelistä nappasi itselleen hienosti taistellut Sara. Loven kaataminen jäi tällä kaudella haaveeksi, sillä tämä oli ainakin piirisarjan viimeinen kohtaaminen heidän kanssaan.


Toisessa pelissä vastaan asettui Kalajoen K-Pallo, jolla oli jo yksi voitettu peli takana Nivalaa vastaan. Kalajoki olikin lähtenyt liikkeelle isolla arsenaalilla, ja kun sää alkoi olla jo tukalan kuuma, omien pelaajien jaksaminen hieman mietitytti taustajoukkoja. Myös repaleiset lämmittelyt, ylimääräisten vessareissujen vuoksi, ja osan harhailevan keskittyminen saivat aikaan pienen kysymysmerkin tyttöjen pelivireestä. Kokoonpanossa pelasivat Aino, Minja, Miisa, Saara, Emilia, Vanessa, Siiri, Roosa-Marja, Mette, Minni, Enna, Martta ja Mandi. Ensimmäisenä maalin asettui Mandi.

Huoli osoittautui kuitenkin turhaksi, sillä jo aloituksesta pallo saatiin K-pallon päätyyn ja tilanteesta kulmapotku. Hyökkäyspäässä nähtiin hyviä suorituksia Ainolta ja Vanessalta, Saara pääsi jo maalipaikoille ja Siiri ja Martta pelasivat hienosti yhteen. Hetken päästä Siiri tarjoili Ainolle loistosyötön ja Aino sai hyvän vedon maaliin ja vei keltapaidat 1-0 johtoon.

Hetken päästä Ennalla oli paikka tehdä lisää maaleja, mutta tällä kertaa pallo ei maaliin suostunut menemään. K-pallokin pääsi välillä hyökkäämään, mutta Miisa ja Roosa-Marja olivat kuin muuri Ylivieskan puolustus päässä, eikä K-pallo kunnolla päässyt Ylivieskan päähään. Vielä ennen puoliaikaa, Enna antoi Vanessalle upean syötön, josta Vane potkaisi tarkasti oikeaan alakulmaan, tosin hieman jäi epäselväksi, olisiko tilanne ollut paitsio. Ylivieska pääsi kuitenkin tauolle 2-0 johdossa.

Tauolla tyttöjä piti hieman rauhoitella, sillä ensimmäinen puoliaika pidettiin yllä kovaa tahtia päästä päähän ja vastustajan vaihtoarsenaali oli meihin verraten moninkertainen. Hyvässä johtoasemassa oli kuitenkin turvallista lähteä toiselle puoliajalle ja hienosti tytöt jaksoivat jälleen pelata. K-pallo sai kuitenkin ensimmäisen kunnon tilanteensa, kun heiltä pääsi pelaaja yksin läpi ja maali näytti jo lähes varmalta. Maalin vaihdettu Minni näytti kylmäpäisyytensä ja tuli hienosti vastaan ja sai pallon haltuunsa ennen kunnon vedon lähtemistä. Hetkeä myöhemmin K-pallo sai myös toisen vedon maalia kohti, mutta senkin Minni torjui. Loppu aika oli hienoista Ylivieskan hallintaa ja tässäkin pelissä nähtiin hienoja suorituksia. Enna rauhoitti hienosti peliä ja piti rauhallisin ottein palloa hallussaan hyökkäyspäässä ja keskialueella tehtiin paljon hyviä pallon riistoja. Vanessa sai tehtyä melkein jo toisen maalin tähän peliin, mutta tolpat olivat tällä kertaa K-pallon puolella. Toisella puoliajalla ei enää maaleja nähty, joten tämä peli Ylivieskalle 2-0. Vihreitä kortteja olisi saanut olla useampiakin, mutta tällä kertaa sen sai Martta, jonka pelisilmä oli tässäkin pelissä kohdillaan.

Parasta näissä peleissä oli se, että kaikki tytöt pelasivat hyvin ja myös joukkueen uudet pelaajat esittivät hyviä otteita kentällä ja kaikille pelaajille tuli varmasti onnistumisen kokemuksia. Mm. Meteltä nähtiin kesän ehjin ja paras suoritus. Ja erityisesti puolustuspää pelasi varmaa ja taistelevaa peliä, sillä hyökkäyspäässä välillä unohtui, että puolustukseenkin tarvitaan apujoukkoja. Tytöt uskaltavat käyttää ja näyttää entistä enemmän omia taitojaan ja myös joukkuepelaamista alkaa näkyä aina vain enemmän syöttöjen löytäessä oikeat osoitteensa. Nyt on pari viikkoa aikaa treenata lisää, jonka jälkeen saadaan Kokkolan kovat joukueet vastaan jälleen kotikentällä.


Seuran uusimmat