Talviliiga käynnisti uuden kauden!
Julkaistu: 15.11.2021 00.00

Talviliiga käynnisti uuden kauden!

Päättäjäisten ja parin viikon syysloman jälkeen D- ja E-tytöt ovat taas palanneet harjoittelun pariin. Joukkueessa on tällä hetkellä yhteensä 28 pelaajaa, joista noin puolet ovat 2009- ja puolet 2010 syntyneitä. Joukkue on iloinen ja motivoitunut, positiivisen ilmapiirin sekä hyvän yhteishengen omaava porukka, joka treenaa 2-3 kertaa viikossa. Yhteistreenien lisäksi pelaajat tekevät säännöllisesti myös omatoimitreeniä/ kotiharjoittelua valmentajan ohjeiden mukaisesti. Tulevan talven saliharjoittelun tavoitteena on teknisen taitavuuden kehittymisen lisäksi motorinen ja fyysinen kehittyminen, unohtamatta tietenkään pelaamisen iloa, yhteishenkeä, kaveritaitoja, itsetuntoa sekä positiivista minäkuvaa.

Talvikauden aikana pelataan kahdella joukkueella Kempeleen Talviliigaa T09-10 sarjassa sekä osallistutaan myös sopiviin tasoturnauksiin. Tiedossa on myös ryhmäytymisleiriviikonloppu Haapavedellä. Ensi kesänä D-tyttöjen on tarkoituksena pelata T13 1. div. pohjoista sarjaa, ja E-tyttöjen T13 2. div. joko läntistä tai pohjoista sarjaa.

Joukkueen toimihenkilöt:

Vastuuvalmentaja: Sini Hemmilä

Valmentajat: Alina Mattila, Jori Saarela, Tomas Hemmilä

Apuvalmentaja / Tutor: Mika Hemmilä

MV- valmennus: Mika Hemmilä ja Alina Mattila

Joukkueenjohtaja: Marko Jussila

Talviliiga 6.11.

Kauden ensimmäiset pelit pelattiin toissa viikonloppuna Kempeleessä kahden joukkueen voimin. FC Ylivieska/ musta pelaa talviliigassa tason 2 pelejä ja FC Ylivieska/ keltainen puolestaan tason 1 pelejä. Pelaaminen samassa sarjassa mahdollistaa sen, että pelaajia voi nyt vapaammin liikutella joukkueiden välillä. Ensimmäiseen turnaukseen lähdettiinkin suunnitelman mukaan sekoittamalla hieman kokoonpanoja niin, että muutama 09- syntynyt tyttö pelasi tason 2 pelejä ja muutama 10- syntynyt tuli mukaan tasolle 1. Tämä mahdollisti sen, että tasolle 2 saatiin pelaajia, jotka pääsivät nyt kentällä isompaan rooliin, kuin mitä toinen taso olisi heille tarjonnut. Samoin 1 tason peleihin saatiin nyt nostettua niitä pelaajia, jotka hyötyivät siitä, että pääsivät testaamaan taitojaan kovempitempoisissa peleissä, mikä onkin yksi suurimmista eroista näiden kahden tason välillä. Pelaajien liikuttelu tasojen välillä mahdollistaa uudet pelipaikkakokeilut ja yleisesti ottaen pelaajien taitojen kehittymisen sopivan haastavissa otteluissa.

Ensimmäinen talviliigapäivä täytti hyvin odotukset. Molemmissa sarjoissa pelattiin hyviä, tasaisia pelejä. Turnauksen aloittivat tason 2 joukkueet. Tytöt olivat syystauon jälkeen hieman jännittyneitä, ja saattoipa jännitykseen vaikuttaa myös uudet vastustajat, joita ei ole aiemmin kohdattu. Ensimmäisenä vastassa oli FC Raahe, joka pelaa talviliigaa vain yhdellä joukkueella. Pelin alussa saimme aikaiseksi pienoista painetta Raahen päätyyn, mutta aika pian raahelaiset ottivat ohjakset haltuun, ja pallo pyöri enemmän meidän kenttäpuoliskolla. Raahelaiset tulivat kovaa päälle, ja meidän otteissa puolestaan ehkä näkyi hetken pelaamattomuus. Vaikka kentällä oltiinkin vielä hieman hukassa, peli-ilo ja hyvä taistelu näkyi kuitenkin jokaisen otteissa.

Toisessa pelissä vastaan asettui Limingan pallokarhut. Meidän joukkueen peli oli todella hyvää ja tasaista vääntöä vastustajan kanssa. Oma peli saatiin jo melko hyvin pyörimään, ja paikkoja olisi ollut tehdä useampikin maali. Maalivahtina ensimmäistä kertaa pelanneella Taikalla ei sen sijaan ollut juurikaan tekemistä omalla maalilla. Joukkue voitti matsin niukasti 1-0 Iitan viimeistelemällä osumalla.

Kolmas peli oli ennalta ajateltuna kovinta vastustajaa OHF - 09 joukkuetta vastaan. Vastustaja oli meidän pelaajiimme nähden isokokoisempi, mutta se ei estänyt tyttöjä taistelemasta. Tässä pelissä alkoi jo paremmin tulla esille tyttöjen osaaminen ja myöskin uskallus pitää palloa hallussa. Pienet henkilökohtaiset virheet ratkaisivat lopulta pelin voiton oululaisille, mutta näistä otetaan mukaan hyvää oppia jatkoa ajatellen. Pelien perusteella jatkossa pitää keskittyä ensimmäisen kosketuksen ja positiivisen peliasennon harjoitteluun sekä maalivahtipelaamiseen. Kaiken kaikkiaan turnaus oli kuitenkin hyvä aloitus kaudelle kovia pohjoisen alueen joukkueita vastaan.

Tason 1 pelit alkoivat herkullisesti Ajaxin T09 joukkuetta vastaan. Osa tytöistä odotti ennakkoon tätä peliä paljon. Ja peli kyllä täyttikin kaikki odotukset. Pelin intensiteetti oli todella korkea ja kaikki tekeminen kentällä tehtiin täysillä. Paikkoja tuli molempiin päihin, mutta hyökätessä viimeinen onnistuminen jäi odotuttamaan itseään, ja puolustuspäässä taas Emma hoiti maalilla oman tonttinsa erittäin vakuuttavasti ja tyylikkäästi. Pelin hallinta oli ehkä hienokseltaan meillä, mistä kertoo myös se, että vastustaja juhli 0-0 tasapeliä kuin voittoa. Meidän tytöille tasapeli oli aluksi pienoinen pettymys, mutta jokainen tyttö saa kyllä olla tyytyväinen, sillä peli oli tähän mennessä parasta, mitä joukkueelta on nähty. Etenkin Sannin ja Säteen liikkuminen ja yhteen pelaaminen keskikentän keskellä oli huikeaa katsottavaa. Lisäksi joukkue liikkui kokonaisuutena kentällä kuin oppikirjan ohjeiden mukaan. Joukkueeseen tähän turnaukseen nostetut 10-tytöt täyttivät myös valmentajan kaikki odotukset - ja vielä enemmänkin. Tämä peli olisi pitänyt saada tallennettua, sillä niin hienoa oli nähdä kahden laadukkaan ja tasaisen joukkueen pelaamista kentällä.

Toinen peli oli HauPan 09 -joukkuetta vastaan. Tässä pelissä tempo laski edelliseen nähden huomattavasti, ja pelistä haettiin rutiinilla 4-0 voitto. Maaleja tekivät Säde, Sanni, Iina ja Sara. Kolmas peli alkoi heti edellisen perään, ja siinä vastaan saatiin Pallokarhut Limingasta. Tyttöjen pelissä oli päivän päätteeksi ehkä hitusen näkyvissä väsymystä, mutta toisaalta saimme kuitenkin hyvin tempoa mukaan peliin. Pelissä oltiin pitkään johdossa Saran tekemällä 1-0 maalilla. Loppua kohden Pallokarhut vyöryivät yhä useammin meidän maalia kohti, ja lopulta joukkue pääsi viimeisellä peliminuutilla tasoittamaan pelin -ehkäpä hieman kyseenalaisella rankkarilla. Toisaalta pelin 1-1 lopputulos oli oikeutettu pelin tapahtumiin nähden. Juuri näitten tasaisten pelien vuoksi joukkueemme on lähtenyt talviliigaa pelaamaan, emmekä voi olla muuta kuin tyytyväisiä päivän antiin!

Seuraava talviliigaturnaus pelataan 6.1.2022.

Seuran uusimmat