Jalkapalloleikkikoulua käynnissä läpi kesän
Julkaistu: 06.07.2022 00.00

Jalkapalloleikkikoulua käynnissä läpi kesän

Jalkapalloleikkikoulu on tällä kaudella tarkoitettu 2016- tai myöhemmin syntyneille. Se aloitti toimintansa joulukuun alussa Katajan koulun salissa ja siirtyi tuokokuussa ulkokentille eli urheilupuiston harjoituskentälle. Treenejä on yhden kerran viikossa ja ne kestävät tunnin. Ryhmän osallistujamäärä on kasvanut kauden aikana - talvella lähdettiin liikkeelle muutamalla pelaajalla ja kesällä treeneissä on ollut parhaimmillaan jopa lähes 15 pikkupeluria.

Jalkapalloleikkikoulun toiminta pohjautuu nimensä mukaisesti jalkapallon opettelemiseen leikkien kautta. Joka kerta myös pelataan harjoituksen lopuksi. Vanhemmat voivat vapaasti seurata harjoituksia ja osallistua treeniin halun tai tarpeen mukaan. Etenkin loppupeleissä lisäpelaajia joskus tarvitaan. Kesäkaudella treeniajankohta on pääsääntöisesti keskiviikko klo 17-18. Joskus tästä poiketaan valmentajan muiden kiireiden tai kenttävarausten vuoksi.

Ryhmään voi tulla kokeilemaan milloin vaan ilman sitoumusta. Pakollisia varusteita ei ole, toki nappikset ja suojat ovat turvallisuuden kannalta hyvät olla. Ja muutoin liikuntaan sopiva vaatetus. Kaikista tärkein varuste etenkin kesällä on juomapullo.

Tämän jutun kuva on toukokuulta, jolloin jalkapalloleikkikoulu oli mukana Palloliiton Kalajokilaakson alueella järjestämässä Lasten valmennuksen ydintaitojen kehittämisprojektissa. Tuohon liittyi seuravierailu jonka myötä projektin toteutuksesta vastannut Mika Hemmilä sekä Ari Härkönen Palloliiton pohjoiselta alueelta olivat vetämässä treenit. Mukavia leikkiejä ja harjoitteita oli ohjelmassa! Tuolle päivälle sattui lisäksi oikein hieno kesäkeli.

Lisätietoja jalkapallokoulusta saa ryhmän vetäjältä: Petri Kinnunen, 040 581 0111, petri.kinnunen(at)kotinet.com

Seuran uusimmat