13-14 syntyneiden tyttöjen joukkue on palannut parin viikon peli- ja harjoittelutauolta takaisin sorvin ääreen. Puolitoista viikkoa on jälleen harjoiteltu hyvin ja pelaamaankin on onneksi jo päästy. Sunnuntaina 30.7. vierailimme Lohtajalla 8v8 peleissä ja torstaina 3.8. Kalajoella kahden joukkueen voimin 5v5 peleissä. 6 pelatusta piirisarjan ottelusta 4 päättyi Ylivieskan tyttöjen riemukkaisiin voitonjuhliin!
8v8pelit
Sunnuntain 1. ottelussa vastaan asettui kotijoukkue Lohtaja Veikot. Ottelu muodostui alusta alkaen melkoiseksi jännitysnäytelmäksi. Kummankin joukkueen luodessa muutamia tuhannen taalan maalipaikkoja, yhtä lailla ajoittain peli oli välillä pidempiä jaksoja tiukkaa keskialueen vääntämistä. LoVe osasi taitavasti tehdä meidän pelinavaamisesta ajoittain todella haastavaa, eikä helpolla päästy missään vaiheessa. Ottelun ensimmäinen ja ainoa maali nähtiinkin vasta 2. puoliajan loppupuoliskolla, kun Iina R purjehti pallonriiston jälkeen vasemman laidan puolelta maalintekoon. Tyttöjen puolustuspeli oli koko pelin ajan kiitettävällä tasolla ja Aava A hoiti maalissa loput hienoilla torjunnoillaan. Taisteluvoitto 1-0.
Toisessa ottelussa kohdattiin K-Pallo. Tässä pelissä tytöt ottivat aktiivisella prässillä ja voitontahtoisella asenteellaan kuskin paikan ottelun alkuminuuteista lähtien, eikä siitä luovuttu missään vaiheessa. 4 hienoa tehtyä maalia, koko joukkueen aktiivinen puolustuspeli ja Hetan rohkea maalivahtipeli tuottivat ansaitun 4-1 voiton. ”2 kovaa peliä pelattiin peräkkäin 12 minuutin tauolla ja aika lämpimässä, eli meidän kelissä. Ilahduttaa erityisesti, että jälkimmäiseen otteluun kaikki tytöt nostivat hienosti vielä tasoaan eka pelistä, eikä jalka noussut kaasulta missään vaiheessa.” valmentajat myhäilee. Sunnuntaina ”tulessa” olivat myös Fiona ja Lilli, jotka pääsivät P2014 joukkueen mukaan pelaamaan Ylivieskassa järjestettyyn 5v5 turnaukseen. Molemmat tytöt suoriutuvatkin peleistä hienosti ennakkoluulottomilla otteillaan, ansaiten myös poikien valmentajien kehut. Tällä kaudella meiltä on jo 13 tyttöä päässyt myös poikien peleihin mukaan pelaamaan. Kiitos erinomaisesta yhteistyöstä P2014!
5v5 pelit
Torstaina pelattiin Kalajoen uudella tekonurmella lämpimässä kelissä keltaisella ja mustalla joukkueella K-Pallon Sinistä ja Oranssia joukkuetta vastaan. Keltaisen joukkueen eka peli Sinistä vastaan oli Ylivieskan hallintaa alusta loppuun. Kaikki pelaajat olivat tasaisen hyviä. Maalissa Emma ja Nanna eivät monta kertaa koskeneet palloon. Peli päättyi hienojen maalien jälkeen Ylivieskan 5-0 voittoon. Keltaisen joukkueen toinen ottelu kovaa Oranssia joukkuetta vastaan päättyi 2-0 tappioon. Pelin loppupuolella Amelia murtautui hienosti läpi, mutta maalia ei tilanteesta tällä kertaa tullut. Häviöstä huolimatta kaikki jaksoivat taistella ja yrittää loppuun asti, Anette toimi hyvänä esimerkkinä. Pelin loppupuoli olikin Ylivieskan hallintaa. Ylivieskan mustan joukkueen pelit alkoivat 3-0 tappiolla Kalajoen sinistä joukkuetta vastaan hyvästä taistelusta huolimatta. Ensimmäisen pelin jälkeen joukkue sai hienosti lisää virtaa toiseeen peliin ja peli päättyikin Mustan joukkueen 9-1 voittoon. Vastustaja ei kovin paljon päässyt maalipaikoille ja Lianan uhrautuvainen ja älykäs puolustuspeli oli maalien lisäksi tämän pelin parasta antia.
Molempien joukkueiden osalta kesän aikana lanseerattu ylärimahaaste näkyi hienosti peleissä, tyttöjen vedot olivat kovia ja tarkkoja, maaleja syntyi yhteensä peräti 14 kappaletta! Maalipaikkoihin pääseminen oli hienoa yhteistyötä koko joukkueelta.
Eikä siinä vielä kaikki. Pelit jatkuvat jälleen viikonloppuna. Lauantaina matkaamme 8v8 peleihin Kokkolaan. Sunnuntaina puolestaan saamme uusia pelikavereita, kun pelaamme koko isolla porukalla ”sekajoukkue” – turnauksen FC Ysikakkosen ja HK:n tyttöjen kanssa Nivalan Den Areenalla. Pelimuotona tuolloin 5v5.
Varmasti huippu tapahtuma tulossa.
…..ja maanantaina sitten, no silloin tietysti pelataan taas! Piirisarjan kotiturnauksessa Ylivieskan harkkakentällä klo 17:45 alkaen. Tervetuloa katsomaan ja kannustamaan!
04.08.2023 15.23 | Voitokas paluu piirisarjaan ja ”härkäviikko” jatkuu vielä |
14.07.2023 12.55 | Hyvä harjoittelu toi tasonnoston Wasa Football Cupissa |
07.02.2023 17.43 | Wasa Football Cup 2022 |
06.11.2022 16.09 | Yhdessä, rohkeasti ja täysillä! |
06.11.2022 15.21 | Uusille pelaajille |