Tietoa ohjatun harjoittelun aloittamisesta
Julkaistu: 05.05.2020 00.00

Tietoa ohjatun harjoittelun aloittamisesta

Valtioneuvosto antoi maanantai-iltana 4.5. linjauksensa koronarajoitusten vaiheittaisesta purkamisesta. Jalkapallotoimintaa koskettivat erityisesti seuraavat linjaukset:

  • Ulkoharrastuspaikat avataan 14.5. alkaen kokoontumisrajoituksia noudattaen.
  • Urheilukilpailut ja -sarjat voidaan käynnistää 1.6. alkaen erityisjärjestelyin.
  • Kokoontumisrajoituksia on tarpeen edelleen asettaa. Epidemiologisen arvion perustella on mahdollista lieventää henkilömäärärajoitusta nykyisestä 10 henkilöstä enintään 50 henkilöön 1.6. alkaen toistaiseksi. Tilanne arvioidaan uudelleen kesäkuun loppuun mennessä.
  • 50 hengen kokoontumisrajoitusta sovelletaan julkisten kokoontumisten lisäksi (suositukseen perustuvana toimintaohjeena) myös yksityisen ja kolmannen sektorin järjestämissä tilaisuuksissa, kulttuuri-, harraste-, liikunta- ja urheilutapahtumissa sekä uskonnollisissa tilaisuuksissa.

Palloliitto puolestaan antoi edellisen pohjalta oman ohjeistuksensa pienryhmäharjoitteluun tiistai-iltana 5.5.:

"Nyt julkaistut Palloliiton pienryhmäharjoittelun ohjeistukset lähikontakteja välttäen koskevat 5.-13.5. välistä aikaa. Jos seurat vastuunsa huomioiden päättävät pienryhmäharjoittelun ohjeiden mukaisesti nyt aloittaa, tulee joukkueiden olla huolellisia siinä, että kukaan yksilö ei koe tässä tilanteessa painetta palata harjoituksiin. Valinnan tulee olla yksilön ja perheen tekemä, sillä tilanteet perheissä ovat hyvin erilaisia esimerkiksi riskiryhmiin kuuluvien osalta.

Joissakin kaupungeissa ulkoliikuntapaikat ja sitä kautta harjoitusvuorot avataan käyttöön vasta 14.5. alkaen. Mahdollisen pienryhmäharojittelun käynnistämisessä tulee huomoida ulkoliikuntapaikkojen käytettävyys. Harjoittelu voidaan aloittaa kentän omistajan myöntämillä virallisilla harjoitusvuoroilla."

Edellisen pohjalta tilanne Ylivieskassa on selkeä: Kaupunki omistaa kentän ja määrää sen käytöstä. Kaupungin keskiviikkona 6.5. antaman tiedon mukaan kenttä avataan ohjattuun harjoituskäyttöön maanantaista 18.5. alkaen. Liikuntapaikkojen hoitajat palaavat töihin maanantaina 11.5. ja huoltavat kentän tuolla viikolla. Vt. liikuntajohtaja tekee päätökset kesän vuoroista siten, että ne myönnetään 18.5. alkaen.

Tässä vaiheessa kenttää voi siis käyttää aiemman mukaisesti ainoastaan omatoimiharjoitteluun voimassaolevat rajoitukset huomioiden (mm. henkilömäärä ja turvavälit). 18.5. lähtien aloitetaan viralliset vuorot pienryhmillä (max 10 henkeä per ryhmä sisältäen pelaajat ja valmentajan). Yhtäaikaisesti kentällä voi harjoitella kaksi ryhmää, kumpikin omassa päädyssään.

Keskuskenttä on tässä vaiheessa ehdottomassa käyttökiellossa, sillä myös se vaatii huoltoa (mm. harsottaminen).

Palloliiton julkaisema ohjeistus sisältää erittäin tärkeitä asioita, jotka on syytä huomioida myös omatoimiharjoittelussa. Koko tiedote: https://www.palloliitto.fi/jalkapallouutiset/palloliiton-paivitetyt-ohjeistukset-pienryhmaharjoitteluun

Seuran uusimmat