Treenit käynnistyvät jälleen pienryhmissä
Julkaistu: 27.01.2021 00.00

Treenit käynnistyvät jälleen pienryhmissä

Ylivieskan kaupungin laajennettu johtoryhmä teki päätöksen avata liikuntapaikat vakiovuorojen osalta 26.1. alkaen alle 18-vuotiaiden ohjattuun ryhmätoimintaan maksimissaan 10 henkilön pienryhmissä. Ottelu- ja kilpailutoimintaa ei järjestetä joukkuelajeissa sisätiloissa.

Ylivieskan kaupungin 28.1. tekemä PÄIVITYS OHJEISTUKSEEN: Harrasteryhmät vastaavat siitä, että vuorojen vaihtuessa ryhmät eivät kohtaa. Kaupungin puolelta ei siten aseteta mitään tiettyä siirtymäaikaa vuorojen vaihtojen välille.

Edellinen tarkoittaa FC Ylivieskan osalta, että voimme sekä muiden seurojen/ryhmien kotaavissa vuoroissa että seuran omissa peräkkäisissä vuoroissa soveltaa seuraavaa ohjeistusta: Vuorojen välillä on oltava kymmenen minuutin siirtymäaikaa. Edeltävä joukkue lopettaa treenit 5 minuuttia aikaisemmin ja seuraava aloittaa 5 minuuttia myöhemmin.

Harjoittelussa tulee lisäksi noudattaa seuraavia ohjeistuksia/suosituksia:

  • Pukeudutaan jo kotona treenivaatteisiin ja laitetaan myös säärisuojat paikoilleen. Saliin tullessa riisutaan vain ulkovaatteet ja vaihdetaan ulkokengät sisäkenkiin. Tämä tapahtuu liikuntasaliin tullessa näyttämöllä tai katsomossa, koulujen saleihin tullessa vaatteita ja kenkiä voi säilyttää pukuhuoneissa. Mikäli mahdollista, tulee pukuhuoneiden käyttöä kuitenkin välttää.
  • Vanhemmat eivät voi tulla sisätiloihin. Pienimmille junioreille voi vanhempi käydä tarvittaessa sitomassa kengännauhat aulatiloissa. Tällöin on pidettävä kasvomaskia ja vältettävä kohtaamisia muiden vanhempien kanssa.
  • Kuten edellä jo mainittiin treenit alkavat 5 minuuttia virallista treeniaikaa myöhemmin ja loppuvat 5 minuuttia aiemmin, mikäli vuoroa ennen tai sen jälkeen on vuoro toisella joukkueella. Näissä tapauksissa sisätiloihin saa tulla vasta edellisen joukkueen tultua tiloista pois. Tarkoitus on välttää kokonaan ryhmien kohtaaminen.
  • Jokaisen tulee huolehtia hyvästä käsihygeniasta. Sairaana EI SAA tulla treeneihin. Ei myöskään silloin, jos on vähänkään flunssa- tms. oireita.
  • Yli 12-vuotiaiden suositellaan käyttävän kasvomaskia treeneihin tullessa ja sieltä poistuessa.
  • Valmentajia ja toimihenkilöitä suositellaan käyttämään maskeja treeneissä koko ajan.

Yli 18-vuotiaiden harrastustoiminta on edelleen tauolla!

Edellä mainitut suositukset ovat voimassa 1.2.2021 asti. PÄIVITYS: Pohjois-Suomen aluehallintovirasto (AVI) linjasi 28.1. jatkavansa max 10 hengen kokoontumisrajoitusta Pohjois-Pohjanmaalla helmikuun loppuun saakka. Ylivieskan kaupunki päivittänee ohjeistustaan vastaavalla tavalla. Mikäli näin on, tarkoittaa se pienryhmissä harjoittelun jatkumista koko helmikuun ajan.

Vaikka ohjeistukset/suositukset saattavat tuntua osaksi hankalalta, on niiden noudattaminen äärimmäisen tärkeää! Kärsivällisyyttä vaaditaan nyt jokaiselta, jotta päästäisiin mahdollisimman pian jälleen ns. normaaliarkeen eli harjoittelemaan koko joukkue kerralla.



Seuran uusimmat