Joukkueen avauskausi hyvässä vauhdissa
Julkaistu: 06.07.2022 00.00

Joukkueen avauskausi hyvässä vauhdissa

P15 joukkue perustettiin viime syksynä ja se treenasi talvikaudella kahdesti viikossa tunnin kerrallaan. Kun pelaajamäärä oli vielä talvella noin 15-20, on heinäkuun alussa pariviikkoisen kesätauon alkaessa ringissä jo 30 pelaajaa. Mahtavaa on ollut saada uusia innokkaita pelureita matkaan - ja niitä saa tulla jatkossakin! Edelleen joukkue menee kahden viikkotreenin rytmillä, mutta kesällä on saatu lisäksi mukaan se pelaajan kannalta tärkein asia eli pelit. Ja niitä varten hankittiin myös se odotettu pelipaita sponsorilogoineen, numeroineen ja nimineen. Iso kiitos joukkueen tukijoille eli Rave Rakennus, E.T. Listat ja LVI Reinikainen.

Ensimmäiset pelinsä joukkue pelasi seuran omassa turnauksessa Kalajokilaakso Cupissa toukokuussa. Silloin pelattiin kahdella joukkueella vastustajina GBK:n joukkueet sekä Kälviän Tarmo. Turnauksesta saatiin mukaan paitsi ensimmäiset maalit myös niitä tärkeitä kokemuksia voittojen, tasapelien ja tappioidenkin muodossa. Turnauksen lisäksi ikäluokasta ilmoitettiin kaksi joukkuetta Läntisen alueen P15 Kakkoseen. Talvella kaksi joukkuetta näytti juuri sopivalta ratkaisulta, mutta pelaajamäärän kasvettua kolmannellekin joukkueelle olisi kesän piiriturnauksissa ollut paikkansa. No, yhtä kaikki - kahdella joukkueella on menty ja pyöritetty pelaajapalettia aina tilanteen mukaan. Heinäkuun taukoon mennessä on pelattu yksi miniturnaus Lohtajalla ja kaksi kotikentällä Ylivieskassa. Välillä on tullut tappioita, mutta myös voittojen ja tasureiden makuun on päästy. Mikä tärkeintä, jokainen pelaaja on kehittynyt alkukesän aikana ja samoin peli kentällä.

Loppukaudella on edessä toinen mokoma piiriturnauksia, nämä kaikki vieraskentillä (Kälviä, Kaustinen, Kokkola). Lisäksi yritetään sopia jokunen harkkapeli lähialueen seurojen kanssa ja osallistutaan syksyn päätösturnaukseen eli Ylivieskassa syyskuun alussa pelattavaan Next Year Cupiin. Pelitapahtumia on siis tiedossa ja uudetkin pelaajat ehtivät vielä saamaan kosolti pelikokemusta.

Joukkueen kesäkauteen mahtuu myös yksi erikoistapahtuma, sillä FC Ylivieska oli touko-kesäkuussa mukaan Palloliiton järjestämässä Lasten valmennuksen ydintaitojen kehittämisprojektissa. Tuon puitteissa tehtiin seuravierailuja nimenomaan pienimpien ikäluokkien eli 5v5 -peliä pelaavien joukkueiden harjoituksiin ja pidettiin valmentajille keskustelutilaisuuksia. Tämän myötä projektin toteutuksesta vastannut Mika Hemmilä sekä Ari Härkönen Palloliiton pohjoiselta alueelta vetivät yhdet joukkueen treenit toukokuun loppupuolella. Ja mukava tapahtuma se olikin - paljon hyviä leikkejä ja harjoitteita, joista tykkäsivät sekä pelaajat että treenejä seuranneet vanhemmat :-)

Valmennuksessa oli välillä tiukkaa, kun Petri oli sivussa kesäkuun alussa muutaman viikon selkävamman vuoksi. Hienosti vanhemmista kuitenkin autettiin tuolloin valmennuksesta vastannutta Villeä. Toden totta, pelaajamäärän lisääntyessä apukäsiä tarvitaan kentällä jatkossakin. Ja toivottavasti saataisiin joku vanhemmista mukaan ihan virallisestikin. valmennustiimiin.

Mutta nyt on pienen tauon aika. Treeneihin palataan viikolla 29, näillä näkymin keskiviikkona 20.7. Ohessa muutama kuva alkukesän tapahtumista.






Seuran uusimmat