T13 Lännen ykkönen
12.9. KPV-YKA 1-3
Lännen T13 sarjan viimeiseen peliin Kokkolaan lähdetiin hakemaan vain ja ainoastaan voittoa. Syyskierros ykkösessä oli ollut tasapelien sävyttämään tiukkaa taistelua, pari kertaa voittokin oli ollut lähellä. Viimeisenä sarjapeli-iltana joukkueen asenne oli hyvä jo pukukopista lähtien, ja valmentajan silmään vaikutti siltä, että nyt haluttiin vihdoin ottaa se voitto, joka oli peli peliltä tullut lähemmäksi. Peliin lähdettiin taisteluasenteella, ja se näkyi joka osa-alueella. KPV:lle ei annettu juurikaan mahdollisuuksia, ja peli oli meidän hallinnassamme koko ottelun ajan.
Minea aloitti maalinteon pelin kahdeksannella minuutilla. Hän katkaisi maalivahdin avauksen ja sijoitti pallon vasurilla maaliin. Maalipaikkoja riitti useita pelin aikana, mutta toista maalia saatiin odotella toiselle puoliajalle saakka. Toinen maali syntyi, kun Natalia syötti pallon Emmille päädystä takaviistoon, ja Emmi iski pallon maaliin. Parikymmentä minuuttia myöhemmin Amelia heitti pitkän rajaheiton vastustajan boksiin, ja Milla sai lauottua pallon maaliin kolmannen kerran. KPV kavensi pian tuon maalin jälkeen tilanteeksi 1-3 ja sai aikaiseksi vimmatun takaa-ajon ottelun loppuminuuteille. Kovasta yrityksestä huolimatta he eivät kuitenkaan päässeet tuon lähemmäksi, ja vihdoin täysi pistepotti matkasi Ylivieskaan!
Kentällä nähtiin tytöiltä todella hyvä esitys, jossa jokainen pelaaja antoi parastaan, ja peli oli myös sen näköistä. Kokonaisuutena kausi oli upean nousujohteinen tältä joukkueelta. Ykköseen lähdettiin hieman varovaisesti katsomaan, kuinka kova sarja se oikeastaan on. Ensimmäisissä peleissä kunnioitettiin ja vähän pelättiinkin vastustajaa, vaikka niissäkin saumat olisi olleet paljon parempaan. Joukkueen peli kuitenkin parantui peli peliltä. Tytöt näyttivät taustajoukoille, että ykköseen lähteminen oli oikea ratkaisu, ja jokainen pelaaja pystyi pelaamaan tätä sarjaa. Viimeinen 8v8 peli on nyt pelattu ja seuraavaksi lähdetään opettelemaan 11v11 pelitapaa.
T15 Pohjoisen Ykkönen
14.9. YKA-Raahe 5-0
Myös Pohjoisen ykkönen alkoi kääntyä loppusuoralle, viimeistä edellisessä pelissä vieraaksi saapui FC Raahe. Ensimmäinen puoliaika eteni nihkeissä merkeissä pelin pyöriessä lähinnä keskialueella. Raahelaisten vahvat ja nopeat laidat aiheuttivat välillä jännitystä puolustuspäässä, mutta Venlaa eivät hekään pystyneet ohittamaan. Juoksukisat voitti Venla ja hän siivosi pallot väljemmille vesille kerta toisensa jälkeen. Ensimmäisen maalin teki noin puolen tunnin pelin jälkeen Iina Natalian syötöstä. Tämä olikin ainoa maali ensimmäisellä puoliajalla, ja tauolle mentiin 1-0 lukemissa.
Toisella puoliajalla kentälle asteli kotijoukkue, joka oli päättänyt voittaa pelin. Jakson alussa peli jatkui kuitenkin pitkälti samalla tavalla kuin ensimmäisen puoliajan loppu. Me rakensimme peliä kärsivällisesti ja yritimme saada palloa maaliin, mutta laihoin tuloksin. Vastustaja taas yritti nopeilla vastaiskuilla puhkoa meidän puolustustusta siinä kuitenkaan onnistumatta. Peli loksahti uomiinsa viimeisen kympin aikana, ja loppu olikin yhtä maalijuhlaa. Emma M onnistui kolme kertaa laittamaan pallon maaliin, ja lopussa Juliette pääsi vielä maalaamaan kertaalleen. Maalikimarassa syöttäjinä kunnostautuivat Emman maaleissa Frida, Minea ja Oona. Julieten maalin syötti puolestaan Emma. Lopputulokseksi kirjattiin puhdas 5-0 voitto.
24.9. Ajax-YKA 1-2
Kauden viimeiseen peliin Kempeleeseen lähdettiin viime sunnuntaina hieman jännittyneellä mielellä. Panoksena oli sarjan kolmas sija, jonka varmistaminen vaatisi täyttä pistepottia. Pelin alussa ensimmäiset kosketukset karkailivat ja tilanteiden rakentaminen oli hermostunutta hallinnasta huolimatta. Muuten peli oli välillä hyvännäköistä: pallottomien pelaajien liike oli hyvää, ja pystyttiin syöttämään ahtaisiinkin väleihin. Tukipelaaminen ja joukkuekaverin auttaminen onnistui. Ensimmäisten minuuttien aikana jopa meidän avausmaali oli lähellä. Vastustaja onnistui kuitenkin prässäämällä rakentamaan yhden ainoan maalipaikan ja käytti sen hyväkseen. Tuosta paikasta Ajax meni pelissä 1-0 johtoon, kun peliä oli pelattu parikymmentä minuuttia.
Toisella jaksolla pelin kuva jatkui samankaltaisena; meillä oli useita maalipaikkoja, mutta maalinteossa vähän hätiköitiin. Lopulta siinä kuitenkin onnistuttiin ja peli saatiin väännettyä tasoihin: pelikellon näyttäessä 50 minuuttia Amelia syötti pallon Emmalle, joka nosti komean kaaripallon maalivahdin yli. Peli jatkui tasatilanteessa viimeisille minuuteille asti ja pistejako alkoi häämöttää. Tasatulos olisi tarkoittanut loppusijoituksen kannalta jännityksen jatkumista seuraavalle viikolle ja se olisi riippunut muiden pelien lopputuloksesta. Joukkueemme hallitsi peliä loppuun asti ja haki voittomaalia vimmatusti, mikä palkittiinkin ihan loppumetreillä. Varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla Oona prässäsi keskikentällä, ja Frida sai pallon haltuunsa. Emma ehti Fridan lähettämään pitkään palloon juuri ennen vastaustajan maalivahtia ja sijoitti pallon maaliin toistamiseen vieden joukkueemme johtoon! Ottelua pelattiin vielä pari erittäin pitkältä tuntuvaa lisäminuuttia, ennen kuin tuomari vihelsi pilliinsä. Riemu oli ylimmillään, kun pronssimitalit ansaitusti varmistuivat!
Lopputulos takasi sen, että joukkue pääsi kauden alussa asettamaansa tavoitteeseensa, joka oli sijoitus kolmen parhaan joukkoon. Suorituksen takana ollut joukkue on ollut yhtenäinen, ja siinä on ollut todella hyvä ryhmähenki. Pelaajilta on vaadittu paljon niin treeneissä kuin peleissäkin, mutta silti ilo ja yhdessä tekemisen meininki on näkynyt suurimmaksi osaksi peleissä!
16.9. Next Year Cup
Syksyn kotiturnauksessa T13 -joukkue pääsi pelaamaan ensimmäistä kertaa koko joukkueella 11v11 peliä. Mukana oli myös kaksi pelaajaa Oulaisista, joiden tarkoituksena oli jo nyt kokeilla pelaamista joukkueessamme, sillä ensi kaudella he siirtyvät meidän vahvuuteen.
Ensimmäinen peli oli KPV:a vastaan, joka kaadettiin jo viikon sarjapelissä kertaalleen. Revanssia ei kuitenkaan annettu, vaan hallittiin peliä ja tehtiin tarvittavat maalit. Voitto 2-0 ansaitusti. Toinen peli oli ONS:ia vastaan. Peli oli kaksijakoinen: ensimmäisellä puoliajalla me hallittiin peliä ja saatiin luotua muutama hyvä maalipaikka. Pallo ei kuitenkaan uponnut vastustajan verkkoon. Toiselle puoliajalle ONS onnistui hyödyntämään meidän heikkoudet ja pääsi pelissä niskan päälle. He myös onnistuivat kertaalleen maalinteossa, joten pisteet pelistä 1-0 voitolla ONS:ille. Kolmas peli oli jälleen meidän hallintaa, mutta fyysisesti kova PeFF pisti kampoihin. Maalit jäivät kuitenkin molemmilta osapuolilta uupumaan ja peli päättyi 0-0 tasuriin. Tämän myötä lohkosijoitus oli toinen ja pääsimme välieriin.
Välierissä vastaan asettui aina kova Haapajärven Kiilat. Tälläkin kertaa HK oli valitettavasti vahvempi. Jos ensimmäisen minuutin aikana syntynyt maalipaikka olisi saatu hyödynnettyä, pelistä olisi saattanut tulla erilainen. Tuomarilta jäi myös selvä rangaistuslaukaus viheltämättä ottelun ollessa HK:lle 1-0. Tämäkin olisi saattanut muuttaa pelin luonnetta. Peli oli kuitenkin enemmän haapajärvisten hallintaa, ja kun he lopulta iskivät vielä toisenkin maalinsa, peli oli selvä. HK eteni näin loppuotteluun ja lopulta koko turnauksen voittoon.
Pronssipelissä vastaan asettui myös fyysisesti pelaava IK Myran. Molemmilla joukkueilla oli maalipaikkansa pelin aikana, mutta maaleja ei kuitenkaan nähty. Mitalistien ratkaisemiseksi edessä oli rangaistuslaukauskilpailu. Meidän ensimmäinen vetäjä ei saanut maalia, mutta tilanne onneksi tasoittui, kun Iina maalissa torjui vastustajan eka vedon. Toisena pallon taakse asettui Amelia, joka onnistui laukomaan maalin. Iina asettui jälleen tolppien väliin ja torjui varmasti vastustajan toisenkin vedon. Tämän ansiosta oltiin tilanteessa, jossa seuraavan laukojan oli mahdollista ratkaista voitto meille. Ja näinhän siinä kävikin, kun Veera laittoi pallon tarkasti maaliin. Joukkue ryntäsi Veeran luo ja näin päästiin juhlimaan NY-cupin pronssia!
Turnauksen antina saatiin hyvä kokemus 11v11 pelitavasta. Muutama pelaaja oli päässyt aiemmin pelaamaan isolla kentällä T15 sarjaa, mutta osalle tämä oli ensimmäinen kokemus. Pelaajat pystyivät kuitenkin jo yllättävän hyvin pelaamaan isolla kentällä. Puolustus onnistui hyvin, sillä meille ei tehty kuin kolme maalia koko turnauksen aikana. Maalipaikkojakin saatiin luotua hyvin, mutta viimeistely oli vaikeaa. Sitä täytynee harjoitella lisää.
Muut pelit:
Venla ja Emma pelasivat naisten kanssa TUS:n vieraana 16.9. voittaen pelin 5-0, ja kotipelissä NIK taipui lukemin 3-1. Keskiviikkona 27.9 tytöillä oli vielä viimeinen naisten kolmosen ottelu, kun Esse IK saapui Safarille haastamaan kotijoukkueen. Tuossa pelissä oli isot panokset sijoittumisen suhteen, ja reilulla 5-0 voitolla naiset varmistivatkin sarjassaan hienosti pronssimitalit!
28.09.2023 20.44 | Kausi paketoitu ja tavoitteet saavutettu! |
14.09.2023 22.32 | Loppusuora häämöttää |
25.08.2023 19.49 | Elokuun kuulumisia |
10.08.2023 22.35 | Syyskierros käyntiin! |
05.07.2023 00.19 | Hieno kevätkierros päätökseen |
22.06.2023 17.34 | Kolme joukkueemme pelaajaa mukana Helmariturnauksessa! |