Jalkapallomaalin leveys on 7,32 metriä ja korkeus 2,44 metriä. Tällaisiin maaleihin pikkupojat pelasivat jalkapalloa täysimittaisella kentällä vielä viime vuosituhannella. Niin myös YPA ja Jaro D12-poikien ottelussa Keskuskentällä 17.7.1990.
Yleensä pelaajille opetetaan, että hyökkäyspäässä palloa pitäisi puskea alaspäin. Näin isoihin maaleihin kannattaa kuitenkin puskea ylöspäin – erityisen tehokkaita ovat roikkupuskut.
Juniorijalkapallon sääntöjä on tuon pelin jälkeen kehitetty myös Suomessa. 1990-luvulla hyväksyttiin edestakainen vaihto-oikeus ja 2000-luvulla kenttien koko ja pelaajamäärät ovat muuttuneet eri ikäluokissa. 9V9 pelimuoto ja juniorimaalit tulivat ensin ikäluokkaan D12 ja myöhemmin myös D13-ikäisille. F8 (silloinen H8) ja myöhemmin myös F9-ikäluokat saivat pelimuodokseen 5v5 -pelin.
Kaudella 2016 säännöt muuttuvat jälleen ja 9v9 ja 7v7 pelimuodot jäävät historiaan. Tilalle tulee pelimuoto 8v8 ikäluokkiin E10-D12 ja osin D13:een.
Kaudella 1990 YPA:n D12-poikien joukkue oli muodostettu kahdesta ikäluokasta, 1979- ja 1978-syntyneistä. Nuoremmat olivat siis ikäluokkaa E11. Joukkuetta valmensi Petri Määttänen ja pelaajista Antti Kukkola nousi myöhemmin edustusjoukkueen runkomieheksi ja myös kapteeniksi. Kukkola pelasi urallaan myös yhden kauden RoPS:ssa Ykköstä.
Vesa Rahkolin puolestaan menestyi valtakunnallisissa taitokilpailuissa (SM-hopeaa 1989 ja -pronssia 1990) Tällä kaudella (1990) Rahkolin sivusi pujottelussa Joonas Kolkan ja Antti Sumialan aiemmin tekemää SE-tulosta. Myös edellisenä vuonna hän teki SE-tuloksen (kuljetus-seinäsyöttö-laukaus).
Heinäkuun 17. päivänä Keskuskuskentällä pelatussa ottelussa vastustajaksi tuli Jaro joukkueella, joka muodostui kokonaan D12-ikäluokan (78-synt.) pelaajista. Ottelun videokoosteen tekemisessä oli pieniä ongelmia ja aikaa siihen tuhraantui kohtuuttoman paljon eli 25 vuotta. Yritetään ensi kerralla toimia hieman nopeammin.
Joukkue 17.7.1990: valmentaja Petri Määttänen (takana vasemmalta), Markku Honkala, Simo Nortunen, Jaakko Pudas, Jori Saarela, Mirko Melantie, Antti Kukkola (c), Jaakko Ikonen, Jari Saari, Toni perälä (edessä vasemmalta), Vesa Rahkolin, Janne Niemelä, Asko Laaninen, Ari Hautakoski, Antti Hakkarainen, Jani Pahkasalo, Antti Löytynoja, maalivahti Miikka Melantie.
Ei uutisia |